USA 2006. Ohjaus & käsikirjoitus: Steve Oedekerk. Tuotanto: Paul Marshall, Steve Oedekerk. Tuotannon suunnittelu: Philip A. Cruden. Leikkaus: Paul D. Calder. Musiikki: John Debney. Suomennos ja ohjaus: Annamari Metsävainio. Alkuperäiset/suomalaiset äänet: Kevin James / Jaakko Saariluoma (Onni), Sam Elliott / Seppo Pääkkönen (Ben), Danny Glover / Jussi Lampi (Masi), Andie MacDowell / Anna Hultin (Heta). Kesto: 114 min.
Historia ja maantieto ovat Hollywoodissa olleet aina huonosti hallussa. Nyt joukon jatkoksi on syytä liittää myös biologia, sillä Steve Oedekerkin ääliöanimaatio marssittaa valkokankaalle uroslehmiä utareet heiluen! Transseksuaalien lypsäväisten korjausleikkauksista ei nimittäin ole kysymys.
Tallipihan bilehileet on koko perheen hupailuksi tarkoitettu tietokoneanimaatio, jota seuratessa mieleen nousee tuttu tokaisu: no huh huh! Kovin paljoa ei Ace Ventura: Luonto kutsuu -jatko-osan (Ace Ventura: When Nature Calls, 1995) ohjaajalta varmasti edes odotettu, mutta siitä huolimatta Tallipihan bilehileiden mauton limboilu jaksaa hämmästyttää.
George Orwellin Eläinten vallankumouksesta alustavia vaikutteita varastanut Tallipiha-tarina kertoo maatilan lehmäyhteisöstä, joka riehaantuu bailaamaan heti kun farmin isäntä kääntää selkänsä. Mieslehmä (!) Onni on jengin varsinainen bilekingi ja keppostelija, joka viis veisaa lauman johtajan ja oman isänsä, Benin, hyvistä neuvoista. Onni tykkää mm. käyskennellä kahdella jalalla siten, että kumiset pinkkiutareet pullottavat näkyvästi esillä. Siinäpä vasta hämmentävät katseenvangitsijat.
Naislehmillä (tautologinen ilmaisu jos mikä) on peruukit päässä, sillä pitäähän sukupuoliero jotenkin määritellä. Samat heiluvaiset löytyvät myös hemaisevien nautojen jalkoväleistä, mikä pistää miettimään, miten yksi pihan nelijalkaisista on ylipäätään pamahtanut paksuksi.
Vaikka utareista tuskin kannattaa tämän enempää herjoja "lypsää", koituu Tallipihan bilehileiden pahimmaksi kompastuskiveksi sittenkin juonen nopea äkkikäännös. Kun isä-Ben joutuu laumaa uhkaavien kojoottien uhriksi, heräävät Onni-pojassa uinuneet velvollisuudentunteet. Ennen niin huolettoman neropatin on löydettävä sisimmästään se kuuluisa sankari, joka kykenee suojaamaan lähipiirinsä ulkoisilta uhilta. Täyskäännöstä seuraava sentimentaalisuus tuntuu täysin sietämättömältä.
Tallipihan bilehileet ei juhli omaperäisyydellä, sillä kaikki on moneen kertaan kierrätettyä. Edes fiktioelokuvista animaatioihin siirtynyttä piilorasismia ei karsasteta, vaan eläimet artikuloivat stereotyyppisesti sen mukaan, onko kyseessä "ruskea lehmä" vai räppärin tavoin replikoiva lihava rotta.
Koko perheen animaatioilla menee tänä päivänä niin hyvin, ettei niitä taida tarvita edes sen suuremmin markkinoida. Kaikille löytyy katsojansa. Tämän varaan on luottanut myös Oedekerkin tiimi. Lehmäanimaation kirkkaat, selvärajaiset värit ja yletön kohellus saattavat ensi alkuun viehättää hyperaktiivisia pikkukatsojia, mutta kestohitiksi ei näin ohuilla aineksilla missään nimessä ylletä.
Teksti: Outi Heiskanen