Tallinnassa kuhisee: Suomalaiset säntäsivät lomalle yhteen Euroopan synkimmistä koronanpesistä – "Eihän täällä muuta kuule kuin suomea"

Virossa todettiin tänään 1129 uutta koronatartuntaa - Tallinnassa jo paljon suomalaisia syyslomailijoita 3:11

Suomalaiset ryntäsivät lomalle Viroon, jossa koronatilanne on yksi Euroopan huolestuttavimmista. 

Virossa koronan ilmaantuvuusluku on hurjat 1129 ja maassa on todettu tänään 1119 uutta koronatartuntaa, joista 740 tapausta rokottamattomilla.

Syyslomat alkoivat ja sen näkee myös Tallinnan kadulla, kertoo MTV:n kirjeenvaihtaja Petri Saraste. Vanhassakaupungissa käy kuhina.

– Olin siellä äsken kuvaamassa, ei siellä oikeastaan muuta kuulunutkaan kuin suomea.

– Sekä Viru-keskuksessa ja Vanhassakaupungissa liikkui väkeä, myöskin suomalaisille tuttu kapakka, joka on siellä Vanhankaupungin keskellä, näytti olevan täynnä suomalaisia lomanviettäjiä jo nyt.

Rokotekattavuus sakkaa

Virossa uusia rajoituksia ei ole suunnitteilla synkästä koronatilanteesta huolimatta. Koronapassi on käytössä ja sitä vaaditaan esimerkiksi ravintoloissa asioimiseen.

– Tarkastuksia tehdään kahviloissa ja ravintoloissa. Myöskin julkisissa tiloissa, kuten kauppakeskuksissa. 

Euroopan tautikeskuksen mukaan Viron koronatilanne on nyt yksi Euroopan huolestuttavimmista. Viron lisäksi tilanne on huono myös muissa Baltian maissa, Bulgariassa ja Romaniassa. 

– Sairaalat ovat jo helisemässä. Täällä on tänään ilmoitettu olevan 363 sairaalapotilasta ja sairaalasta kyllä rauhoitellaan, että paikkoja saadaan tarvittaessa tuplamäärä.

– Tilanne on vaikea siinä mielessä, että nuoret eivät ole ottaneet rokotteita riittävällä tavalla. 

Rokotekattavuus on tällä hetkellä alle 60 prosenttia ensimmäisen annoksen osalta.

Lue myös:

    Uusimmat