Tallinnan satamat myyntiin?

Tallinnan satamien hyvän menestyksen innoittama Viron hallitus miettii niiden myyntiä.

Sekä matkustaja- että rahtiliikenne Tallinnan satamissa kasvoi viime vuonna lähes 10 prosenttia. Hyvän menestyksen vuoksi on maan hallituksessa alettu puhua satamien yksityistämisestä.

Tallinnan sataman myyntiä käsittelevä komitea on tehnyt ehdotuksen neljän keskeisen tontin myymisestä yksityisille rakennusyrityksille. Hallinnollisesti Tallinnan satamiin kuuluvat keskikaupungin Vanhansataman lisäksi mm. Koplin, Muugan ja Paldiskin satamat. Näistä myyntilistan kärkeen on noussut Paldiskin eteläsatama, josta nykyisin liikennöi Hansatee Kapellskäriin. Samoin on esitetty, että Paljassaaren satama ja matkustaja-alusten päätepiste, Vanhasatama, luovutettaisiin Tallinnan kaupungin omistukseen.

Ensimmäisenä on yksityistämistä vastustanut Viron arkkitehtiliitto. Tallinnan merellisen ympäristön rakentamisesta järjestettiin viime vuonna ideakilpailu, jonka toteuttaminen käy liiton mukaan mahdottomaksi, jos satama-alue myydään pieninä lohkoina.

Virallisesti Viron hallitus ei vielä ole asiaa käsitellyt, mutta esimerkiksi liikenneministeri Toivo Jorgenson on väläyttänyt sataman muuttamista osakeyhtiöksi. Tallinna on yrittänyt saada satama-alueille yhtenäistä kaavaa jo vuodesta 1995 lähtien.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat