Tällaisia pommikoneita Venäjä lennättää Itämerellä

Ilmavoimien julkaisemassa kuvassa näkyy kaksi Tupolev 22M -yliäänipommittajaa. Kyseessä on taittuvasiipinen, pitkän matkan pommikone, joita Venäjällä on käytössä venäläislähteen mukaan noin 150 kappaletta.

Taistelukonekirjallisuuden mukaan koneessa on neljän hengen miehistö, sen huippunopeus on 2000 kilometriä tunnissa ja toimintasäde 6 800 kilometriä. Koneen aseistusta voidaan vaihtaa monipuolisesti ja uutistoimisto Itar-Tass on kertonut, että sen uusin kehitysversio on jo käytössä.

Alunperin kone tuli silloisen Neuvostoliiton käyttöön 1972 ja se seurasi maan ensimmäistä yliäänipommittajaa Tupolev-22:ta. Taistelukäytössä kone on tiettävästi ollut Afganistanissa ja Tsetshenian sodissa.

Kahdessa muussa kuvassa näkyy Tupolev Tu-95 -potkuriturbiinikone, jonka erikoisuus on moottorin kaksi toisiaan vastaan pyörivää potkuria. Tämän koneen juuret juontavat 1950-luvun alkuun ja moottorivalinta johtui tehokkaiden suihkumoottorien puutteesta.

Tu-95 muistuttaa muodoltaan hiukan Yhdysvaltojen B-52 -pommittajaa mutta on ratkaisuiltaan vanhanaikaisempi. Koneen toimintasäde on ainakin yli 12 000 kilometriä noin 650 kilometrin tuntivauhdilla. Tällä koneella tehtiin kaikkien aikojen voimakkain ydinkoe, kun siitä pudotettiin ns. Tsar Bomba -lataus Novaja Zemljan koealueella vuonna 1961. Kuva kokeesta löytyy Youtube-sivustolta.

Venäjä lopetti koneen käytön 1992 mutta presidentti Vladimir Putin aloitti lennot uudestaan 2007, jonka jälkeen Tupolev on nähty useissa kansainvälisissä ilmatiloissa. Vuonna 2008 sotaharjoituksissa koneesta tehtiin ohjuslaukaisu, jonka tulkittiin merkitsevän että konevanhus on yhä toimiva asejärjestelmä.

 

Lue myös:

    Uusimmat