Talentia: Sosiaalityön koulutuspaikkoja yhä liian vähän

Sosiaalityöntekijöiksi opiskelevien aloituspaikkoja on pitkän aikaa ollut liian vähän. Näin arvioi Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian puheenjohtaja Tero Ristimäki.

Hänen mielestään lisääntynyt lastensuojelun tarve ja eläkepoistuma edellyttävät lisää aloituspaikkoja.   

- Erityisesti Helsingin ja Turun yliopistojen pienet sisäänottomäärät ihmetyttävät minua, Ristimäki sanoo.  

Lapin yliopiston sosiaalityön professorin Anneli Pohjola muistuttaa, että aloituspaikkamäärää on kasvatettu valtavasti. Määrä on kaksinkertaistunut vuodesta 2 000, jolloin Suomen yliopistoissa sosiaalityötä pääsi lukemaan yhteensä 203 opiskelijaa. Vuonna 2010 aloituspaikkoja oli 377, viime vuonna jo 471.  

Pohjolan mukaan sisäänottoja on kasvatettu eniten Lapin ja Itä-Suomen yliopistoissa, mutta lisäkoulutustarve on nykyisin suurinta etelässä.  

- Etelä-Suomessa olisi ehkä pitänyt jo aiemmin huomata nostaa aloituspaikkamäärää, arvioi Pohjola.  

Lukuisissa kunnissa kärsitään sitä, että päteviä hakijoita sosiaalityöntekijöiden virkoihin ei ole tarpeeksi. Pätevyys edellyttää yliopistossa suoritettua maisterintutkintoa.  
  
  

Lue myös:

    Uusimmat