Ruotsi 2004. Käsikirjoitus ja ohjaus: Maria Blom. Tuotanto: Lars Jönsson, Gunnar Carlsson. Kuvaus: Peter Mokrosinski. Leikkaus: Petra Ahlin ja Michal Leszczylowski. Pääosissa: Sofia Helin, Kajsa Ernst, Ann Petrén, Barbro Enberg, Joakim Lindblad, Inga Ålenius, Willie Andreason, Lars-Gunnar Aronsson, Peter Jankert, Maja Andersson. Kesto: 98 min.
Maria Blomin esikoisohjaus Takaisin maalle – Masjävlar valittiin Ruotsissa vuoden 2004 parhaaksi elokuvaksi. Se on lämminhenkinen draamakomedia kotiinpaluusta joka ei tunnu paluulta kotiin, ihmisistä rakennemuutoksessa ja tyhjenevän maaseudun meiningistä. Nostalginen kaipuu maalle oli polttoaineena myös taannoisessa ruotsalaishitissä Niin kuin taivaassa – mutta Blomin yhteisökuvaus on huomattavasti kirpeämpi, koomisuudessaankin tummanpuhuva tutkielma revityistä juurista.
Hektistä it-suunnittelijan uraa painava Mia (Sofia Helin) saapuu vuosien jälkeen lapsuudenmaisemaansa Taalainmaalle viettämään isän 70-vuotisjuhlaa. Tukholmalaistunut sinkkunainen on kummastus murretta vääntäville sukulaisille ja muille pikkukylän asukeille. Yhtä vieraaksi itsensä tuntee Mia, joka kantaa sisällään raskasta salaisuutta. Isä ja äiti elävät omassa suljetussa maailmassaan, vanhat koulutoverit tuntuvat avaruuden muukalaisilta, eikä vanhemmista sisaruksista ole enempää tukea: ähkyehtoisa emäntä Eivor (Kajsa Ernst) ylenkatsoo kuopuksen elämäntapaa ja puolihupsulla Gunillalla (Ann Petrén) ei muuta elämässä ole kuin ainoan ulkomaanmatkan Balin-muistot.
Kevättalvisessa ankeudessa peräkammaripoikien moottorikelkat pärisevät, pirtut pullotetaan ja tanhuorkka virittää vehkeet suurta syntymäpäiväkalaasia varten; ja kalaaseissahan kuumat kiistakysymykset ratkotaan ja paiseet puhkotaan. Kaaosta enteilevän paineen keskellä ainoa joka tuntuu ymmärtävän Miaa, suvun mustaa lammasta, on sydämenviisas naapuri Barbro (Barbro Enberg), jonka ahdistunut aikamiespoika Jan-Olof (Joakim Lindblad) oli joskus tytön ensirakkaus. Nyt äitinsä kanssa elävä mies muistelee oman käden kautta kuollutta isäänsä ja pohtii jatkaako perinnettä.
Elokuvan asetelma on universaali, mutta jotenkin myös liian tuttu. Perheestä on tietysti kysymys, sen painolastista hyvässä ja pahassa. Kovin moneen kertaan on valkokankaallakin nähty tilanne, jossa aikuiseksi kasvanut, lapseton kaupunkisinkku ilmestyy ongelmineen kotiin missä vanhemmat hössöttävät, sisarukset syyllistävät ja muistot kiusaavat. Kaikilla on salaisuutensa ja tabuaiheensa, joista ruokapöydässä visusti vaietaan. Entisestään tilannetta kiristää sisarkateus: ”taakse jätetyt” kantavat aina kaunaa sille joka on päässyt pois, toteuttamaan unelmiaan. Mian, Eivorin ja Gunillan kriisin huipentaa vanhempien halu lahjoittaa himoittu rantatontti juuri Mialle, joka ei sitä ole koskaan edes halunnut.
Suomalaissilmin ruotsalainen pikkukylä-ahdistus näyttää varsin tutulta: murehtiminen, märehtiminen ja kadehtiminen hallitaan, viinaa osataan vetää liikaa, eikä haulikolla hoidettava hengennostatuskaan ole poissuljettu ratkaisu. Ainoa mikä länsinaapurien itkuisessa elämänkarusellissa pistää silmään, on puhe. Sitä kun on elokuvassa aivan liikaa: kaikki sanotaan ääneen, ja varmuudeksi moneen kertaan. Rakkaudestakin höpötetään ainakin neljä kertaa! Sehän latistaa tunnelman.
Mikä on lopulta ihmisen suhde lapsuuteensa ja perheeseensä? Miten nykyvieraantunut maaltamuuttaja muodostaa identiteettinsä toisaalta irrallaan taustastaan ja toisaalta ikuisesti siihen sidottuna? Muun muassa näitä pienimuotoinen Takaisin maalle pohtii viisaasti, hauskasti ja paikoin koskettavastikin – ja osaa jättää loppuratkaisun mukavasti auki.
Teksti: Tuuve Aro
Kuva: Sandrew Metronome