Suomalaiset taitoluistelijat eivät pääse aloittamaan syksyn kilpailukautta kotijäällä luisteltavasta kansainvälisestä kilpailusta. Suomen taitoluisteluliitto on perunut Helsingissä 7.-9. lokakuuta järjestettäväksi aiotun Finlandia Trophy -kilpailun.
- Kisa ei kerännyt tänä syksynä riittävää ja riittävän tasokasta osanottajakuntaa. Syynä normaalia pienempään kiinnostukseen ovat talviolympialaiset, Taitoluisteluliiton puheenjohtaja Susanna Rahkamo ja Finlandia Trophyn järjestelytoiminnan puheenjohtaja Marie Lundmark kertovat.
Vuodesta 1995 lähtien vuosittain järjestetty Finlandia noussut kansainvälisen taitoluistelueliitin suosimaksi kauden alun kilpailuksi. Helmikuisten Torinon talviolympialaisten takia luistelijat pyrkivät kuitenkin aloittamaan kisakauden normaalia myöhemmin, ja etenkin huiput kilpailevat syksyllä tavanomaista vähemmän.
Pulmallisuutta alkusyksyyn toi myös se, että Saksan Nebelhorn Trophy siirtyi kilpailtavaksi viikko ennen aiottua Finlandia Trophya. Lisäksi niiden maiden luistelijat, jotka eivät saaneet olympiapaikkoja kevään taitoluistelun MM-kisojen tulosten perusteella, käyvät kilpaa lopuista paikoista karsintakilpailuissa. Karsinta on Karl Schäfer Memorial -kilpailuissa Itävallassa 12.-16. lokakuuta, eli heti aiotun Finlandia Trophyn perään.
Taitoluistelijoiden keskitalvi on täynnä kisoja, sillä kansalliset kilpailut ovat pääosin jo joulukuussa. Tammikuussa ovat vuorossa EM-kilpailut ja muun muassa Amerikan ja Aasian luistelijoilla neljän maanosan kilpailu. Helmikuun olympialaiset ovat monelle kauden päätavoite, mutta maaliskuun lopulla käydään vielä MM-kilpailut.
Finlandia Trophyn peruuntumisesta huolimatta Suomessa kisataan alkavalla kaudella lajin kansainvälinen kilpailu. Suomi isännöi 2.-5. maaliskuuta muodostelmaluistelun juniorijoukkueiden epävirallista MM-kilpailua.
(MTV3-STT)