Taisto Sinisalo on kuollut

Suomen kommunistisen puolueen entinen varapuheenjohtaja ja monivuotinen kansanedustaja Taisto Sinisalo on kuollut. Hän kuoli 26. maaliskuuta pitkäaikaisen sairauden jälkeen syntymä- ja kotikaupungissaan Kotkassa.

Sinisalo syntyi 29. kesäkuuta 1926 perheeseen, jossa luokkataistelun hengestä kielivät jo poikien nimetkin. Taisto Jalon veljiä olivat Uljas Voitto ja Usko Aatos. Taiston opinahjoihin kuuluivat Sirola-opisto ja Moskovan puoluekoulu.

Sinisalo toimi eri järjestötehtävissä Kymenlaaksossa, mm. SKP:n piirisihteerinä, kunnes hänet valittiin eduskuntaan vuonna 1962. Samana vuonna aloitti kansanedustajana myöhempien SKP:n riitojen toinenkin johtohahmo Aarne Saarinen.

Kommunistisen puolueen 1960-luvun puolivälissä alkanut murrosvaihe ja sisäinen valtataistelu tekivät Sinisalosta puolueriidan näkyvimmän symbolin. Hän ryhtyi johtamaan Saarisen uudistuslinjaa vastustavaa oppositiota.

SKP:n varapuheenjohtajaksi Sinisalo nousi vuonna 1970, kun puolueriidan osapuolet tekivät Moskovan tovereiden ohjauksessa ensimmäisen ns. osapuolisopimuksen. SKP päätettiin pitää edes muodollisesti koossa. Sinisalo antoi puolueen konservatiiviselle vähemmistölle kasvot ja nimensäkin. "Taistolaisuudesta" tuli nopeasti käsite sitä mukaa kuin osa uutta etsivästä nuorisosta ja kulttuuriväestä syttyi puheille luokkataistelun kärjistymisestä.

Kova ja pehmeä

Julkisuudessa Sinisalosta muodostui kuva totisenoloisena "aatteen puskutraktorina", jonka luottamus Neuvostoliiton ja sen kommunistisen puolueen oikeassa olemiseen ei missään käänteissä horjunut.

Lähipiiri oppi tuntemaan myös toisen puolen. Tiedonantajan päätoimittaja Erkki Susi muistaa Sinisalon tunneherkkänä ihmisenä, joka helposti liikuttui kertoessaan pienemmässä piirissä vaikkapa oman elämänsä vaiheista.

- Se oli tavallaan hyvin jyrkkä vastakohta kovalle ulkokuvalle.

Kansan Uutisten entinen päätoimittaja Erkki Kauppila - osapuoliriidan toiselta rintamalta - on myös kokenut Sinisalon eri puolet. "Oppositiojohtajan" roolin kanssa yhteistä säveltä oli äärimmäisen vaikea löytää, mutta roolin takaa saattoi tunnistaa erittäin miellyttävän ja "sanan parhaassa merkityksessä toverillisen" henkilön.

Raskas isku

Sinisalo ja Saarinen väistyivät SKP:n johtopaikoilta yhtä aikaa 1980-luvun alkuvuosina. Osapuolten lopullinen välienselvittely oli tuolloin vielä edessä. Sinisalo jatkoi toimintaansa puoluevähemmistön omassa SKP:ssä.

Vuosikymmen myöhemmin Sinisalo sai nähdä, miten hänelle niin läheinen Neuvostoliitto liittolaisineen romahti. Samalla romahti paljon siitä, mihin hän oli koko ikänsä luottanut. Sinisalo ei useinkaan tilittänyt henkilökohtaisia tuntemuksiaan julkisesti. Yksi poikkeus oli Tiedonantajan haastattelu hänen 70-vuotispäivänsä aikoihin kesällä 1996, jolloin surutyö oli edelleen kesken.

- Ne ajat olivat minulle äärimmäisen vaikeita, Sinisalo tunnusti. Hän myönsi olleensa väärässä luottaessaan viralliseen tietoon, kaunisteluun ja valehteluunkin, mutta yhtä kaikki häntä kiusasi "voittajien" historia, jossa Neuvostoliitto kuvattiin jonkinlaisena "pahan valtakuntana".

Eduskunnasta Sinisalo putosi vuoden 1979 vaaleissa. Kotkan kunnallispolitiikkaan hän palasi vielä 1990-luvun alkupuolella, vasemmistoliiton edustajaksi kaupunginhallitukseen. Kunnallisvaalien ehdokkaaksi häntä ei kelpuutettu, koska 1990 perustettu puolue ei halunnut "taistolaisuuden" leimaa kilpeensä.

Eläkepäivillään Sinisalo kirjoitti pari henkilökuvaa työväenliikkeen vähemmän tunnetuista vaikuttajista. Henkilökohtainen tilinteko SKP-vuosilta jäi sen sijaan kirjaamatta, mitä varmasti ainakin historiantutkijat pahoittelevat.

(MTV3-STT)

(Kymmenen uutiset 02.04.2002)