Taipale ja Saari antoivat MM-näyttöjä Kontiolahden laduilla

Milla Jauho
Milla SaariCopyright MTV Oy 2001
Julkaistu 30.12.2006 15:41(Päivitetty 30.12.2006 15:45)

Kuisma Taipale ja Milla Saari olivat omaa luokkaansa lauantaina Kontiolahdella käydyissä maastohiihtokilpailuissa. Kuisma Taipale voitti miesten 10 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailun yli 19 sekunnilla ja Milla Saari vastaavasti naisten viisi kilometriä 28 sekunnin erolla.

Miesten kilpailussa Vuokatti Ski Teamia edustava Olli Ohtonen oli toinen ja Kalajoen Junkkareiden Kusti Kittilä kolmas. Voittoon sivakoinut Taipale oli enemmän kuin tyytyväinen päivän kilpailuun.

- Se oli tasaista hyvää menoa, pysyin hyvin rytmissä ja luistelu tuntui olevan tosi hyvässä mallissa. Kun vielä latuprofiili oli sopiva, niin ei valittamista.

Lapuan Virkiää edustava Taipale on harjoitellut Sapporon MM-kilpailut taka-ajatuksena.

- Kyllä se niin on ettei tällä ikää (36) enää harjoittele huvin vuoksi, tavoite pitää olla ja se on tarkentunut kauden edetessä. Kyllä Sapporo oli mielessä jo kesällä. Mutta ensin olisi mukava päästä kokeilemaan vauhtia maailmancupin koitoksiin. Sillä rintamalla on ollut turhan hiljaista, kyllä niihinkin pitäisi mennä isommalla porukalla mukaan.

- Seuraava näytön paikka kotimaassa on tietysti parin viikon kuluttua Keuruulla pidettävät SM-kilpailut, kertoili ensimmäistä kertaa Kontiolahdella kilpailut Taipale.

Myös naisten kilpailun voittajan Saaren mielessä väikkyy paikka MM-joukkueessa.

- Sapporo on selvä tavoite, sitä varten ollaan mukana. Kolmen varman naisen jälkeen taistelu muista kisapaikoista on tiukka ja aion olla siinä mukana. Tämän päivän hiihto oli ihan ok. Viikon päästä vauhtia pitäisi löytyä Skandinavia-cupissa Norjassa. Siellä matkoina ovat sprintti ja viisi kilometriä.

Naisten kilpailussa toiseksi kovinta vauhtia piti Riikka Sarasoja ja kolmas oli Pirjo Porvari, joka jäi voittajasta 40 sekuntia.

Kansalliset kilpailut ja nuorten MM-, EYOF- ja PM-katsastukset:

Miehet, 10 km (v): 1) Kuisma Taipale Lapuan Virkiä 23.14,4, 2) Olli Ohtonen Vuokatti Ski Team Kainuu 23.34,0, 3) Kusti Kittilä Kalajoen Junkkarit 23.39,9, 4) Risto Ikonen Ilomantsin Urheilijat 23.41,5, 5) Johannes Kohonen Taipalsaaren Veikot 23.46,6, 6) Petri Ylönen Kuusamon Erä-veikot 23.49,2.

Naiset, 5 km (v): 1) Milla Saari Nakkilan Vire 13.01,8, 2) Riikka Sarasoja Lappeen Riento 13.30,6, 3) Pirjo Porvari Joutsan Pommi 13.42,7, 4) Satu Pirttiniemi Kuoreveden Kärki 13.42,9, 5) Sini Alusniemi Huhtasuon Hiihto 2000 13.52,6, 6) Merja Runtti Vesaisen Pojat 13.56,6.

20-v. miehet, 10 km (v): 1) Martti Jylhä Vuokatti Ski Team 23.30,2, 2) Heikki Kopakka Alavieskan Viri 24.22,1, 3) Lari Lehtonen Imatran Urheilijat 24.42,9, 4) Vesa Virkkunen Alatornion Pirkat 25.02,4, 5) Henrik Väisänen Kymin Koskenpojat 25.03,2, 6) Iiro Niskanen Lempäälän Kisa 25.05,6.

20-v. naiset, 5 km (v): 1) Mari Laukkanen Kontiolahden Urheilijat 13.28,8, 2) Heidi Lindfors Vaasan Hiihtäjät 13.50,0, 3) Anne Kyllönen Kainuun Hiihtoseura 13.50,1, 4) Kerttu Niskanen Vieremän Koitto 13.56,8, 5) Satu Annila Kangasalan Kisa 14.00,2, 6) Anni Mikkonen Kuhmo Ski 14.05,4.

(MTV3-STT)