Taidekeskus Salmelaan Vesiveistospuisto

Ensi kesänä vietetään Taidekeskus Salmelan 20 kesää -juhlavuotta. Juhlavuoden ohjelmaan kuuluu muun muassa kolmas Merikanto-laulukilpailu, erityisen laaja konserttiohjelmisto ja juhlanäyttely.

Myös Salmelan rantavesialue otetaan käyttöön ja alueelle nousee Vesiveistospuisto. Veden päälle toteutettavaan veistosnäyttelyyn tulee veistoksia esimerkiksi Eero Hiiroselta, Ukri Merikannolta ja Lars-Gunnar Nordströmiltä.

Kesän kuvataiteilijoina on Salmelassa alkuvuosista asti mukana olleita mestareita sekä nuoria lahjakkuuksia, jotka ovat löytyneet näyttelyyn Salmelan Nuorten taiteilijoiden kuvataidekilpailun ja talvistipendiaattitoiminnan kautta.

Salmelan kesän Nuoreksi taiteilijaksi on valittu 27-vuotias taidemaalari Pekka Parviainen, jonka maansävyisissä maalauksissa yhdistyvät maisemallisuus ja abstrakti maailma.

Kolmannessa Merikanto-laulukilpailussa 5.7. tuomareina ovat oopperalaulajat Gabriel Suovanen ja Cynthia Makris sekä Sibelius-akatemian rehtori Gustav Djupsjöbacka ja tv/radiotuottaja Aarno Cronvall. Finaalin juontaa Lauri Karhuvaara.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat