Tähtihyökkääjä Petri Kontiola otti esiin koronaongelmat – "Tässä on ollut vähän kaikennäköistä"

Petri Kontiola palasi pitkän tauon jälkeen SM-liigaan:"Hyvä mukaan" 1:20
Videolla Petri Kontiolan haastattelu HPK-Kärpät-ottelun jäljiltä.

Pitkään ulkomailla pelannut ja vielä viime kaudella KHL:ssä Helsingin Jokereita edustanut Petri Kontiola palasi torstaina takaisin kotoiseen SM-liigaan. Kontiola aloitti terävästi, kun hän oli esillä HPK:n kahdessa maalissa ottelussa Kärppiä vastaan. Lopulta Pallokerho joutui kuitenkin pettymään.

Kontiola, 35, pelasi edellisen kerran SM-liigassa kaudella 2006-07. 

Torstaina hän alusti Jere Innalan 1-0-osuman ja vastasi itse HPK:n 2-1-maalista.

HPK joutui kuitenkin nöyrtymään, kun Kärpät nousi takaa ohi. Oululaisjoukkue otti mukaansa täydet pisteet 4-2-voiton myötä.

– Tässä on ollut vähän kaikennäköistä, Kontiola tokaisi C Morelle.

Kontiola viittasi muun muassa siihen, miten HPK oli ollut koronakaranteenissa viime viikkojen aikana. HPK:n sisällä todettiin muutamia tartuntoja, minkä myötä koko joukkue asetettiin eristyksiin. 

– Toki, ei mitään tekosyitä, mutta tämä oli vasta kolmas ottelu. Hyvä startti ja tästä on hyvä jatkaa. Ei laiteta päätä pensaaseen, Kontiola mietti.

Kokenut hyökkääjä muistutti, että HPK kohtasi heti yhden liigan ison ennakkosuosikin. Hämeenlinnalaisjoukkue oli helisemässä erityisesti toisessa ja kolmannessa erässä, kun Kärpät laittoi kaasun pohjaan.

– Kaveri sai pitkiä hyökkäyksiä meidän päätyymme, emmekä oikein päässeet hyökkäämään ensimmäisen erän jälkeen. Siihen pitää saada muutos, Kontiola vaati.

– Mutta matka on vasta alussa. Ei tässä mitään hätää ole. Kyllä tästä vielä hyvä tulee, pitkän linjan Leijonat-hyökkääjä Kontiola vakuutteli. 

Lue myös:

    Uusimmat