Hyvinkään Tahko otti arvokkaan voiton miesten superpesiksen kärkiottelussa kukistamalla sateisessa Pihkalassa sarjakärjessä olleen Oulun Lipon supervuoroparin jälkeen lukemin 2-1 (3-1, 2-7, 4-1).
Surkeassa kelissä ja lätäkköisellä kentällä pelattu ottelu oli hyvin kolmijakoinen, vaikka Lippo olikin kolmostilanteissa edellä selkeästi 22-14. Avausjakson ratkaisi kakkospesän päältä virhepompulla läpilyönnin saanut Marko Peltonen (1+2).
Toisella jaksolla Lippo teki paremmuuden selväksi kahdessa sisävuorossa seitsemän juoksunsa myötä. Pääarkkitehtina oli kahdella eri lyönnillä ajolähdöstä kunnarin ja kolme tavallista kuitannut Ari Nyrhinen.
Supervuoroparissa Tahko sai harhaheitolla kaksi lahjajuoksua Nyrhisen virheen jälkeen. Lipon oli käytännössä turha yrittää tasoittavallaan loppukiriä, kun kotiutuksessa onnistuneet Simo Eerikäinen ja Marko Peltonen iskivät isäntien avaavan yhteissaldoksi neljä juoksua.
-Teimme pari ulkopelivirhettä Tahkoa enemmän, kärkipaikan menettäneen Lipon pelinjohtaja Petri Kaijansinkko harmitteli.
Aurinko paistoi sotkamolaisille
Kierrosta jouduttiin pelaamaan pääsääntöisesti sadesäässä, mutta Kainuussa aurinko paistoi. Ainoana joukkueena tappiotta jatkava Sotkamon Jymy kuittasikin takaisin Lipolle menettämänsä kärkipaikan murjottuaan Seinäjoen Maila-Jusseja 2-0 (7-1, 6-0).
Mielenkiintoisinta ottelussa oli, että sairaslistalla olleen Mikko Kuosmasen myötä tilastoissa pääsivät esiin tuntemattomat nimet. Janne Vuorisen oltua yhdeksikössä jokeripaitaan pääsi debytoimaan Antti Hartikainen, joka löi juoksun uransa ensimmäisessä pääsarjaottelussa. Aiemmin vain yhden juoksun tuonut B-juniori Ville Sirviö kiersi kentän nyt kahdesti.
Avausjakson ratkaisi nopeasti kakkosluukusta kunnarin ja tavallisen lyönyt Mikko Huotari. Toisella jaksolla alkutahdit iskivät Jarkko Kokko, Jani Komulainen ja Toni Kohonen. Huotarin koko ottelun saalis oli 1+3 lyötyä juoksua ja Kohosen kolme tavallista.
Jussit sai ainokaisensa avausjakson loppupuolella Tomi Saaren kotiuttaessa Timo Rautiaisen.
Kossu hyytyi KiPan paineessa
Koskenkorvan Urheilijat joutui antamaan kaikki kolme pistettä mestaruutta puolustavalle Kiteen Pallolle. Isäntien tappio Ilmajoella kirjattiin numeroin 0-2 (3-5, 0-1). Jukka Latvala piti Kossua avausjaksolla taistelussa mukana kahdella kotiutuksellaan. Kun Kiteen jokeri-iskijä Sami Aholalla (1/5) oli vaisu päivä, pelinjohtaja Pasi Virtanen löysi ratkaisun yllättäen perusyhdeksiköstä. Vieraiden kuusi juoksua kirjattiin kaikki eri lyöjille.
Toisen jakson voittoon riitti KiPan kapteeni Pasi Pirisen onnistunut kakkosrajanäpy, jolla Tuomas Tervonen juoksi kotipesään. KoU kaatui heikompiin kotiutuksiin, sillä ottelun kolmostilanteet menivät tasan.
Loimaa nipisti AA:lta pisteen
Loimaan Palloilijat pääsi toisen kerran tällä kaudella pisteiden makuun, kun joukkue otti yhden jakson Alajärven Ankkureilta. LP joutui kuitenkin antautumaan vierailleen 1-2 (0-3, 8-3, 0-4).
Avausjakson Ankkureille iskivät Mika Salmenautio ja Antti Kataja-Rahko. Toisella jaksolla loimaalaiset saivat yllättävän juoksuvireen päälle. Kärkimies Marko Viinamäen harvinaisen kahden lyödyn juoksun illan lisäksi myös Jukka Lankinen ja Tuomas Tuominen löivät kaksi juoksua mieheen.
Supervuoroparista tuli jälleen vieraiden yksipuoleinen näytös, kun koko ottelussa viidesti kotiuttanut Salmenautio löi kaksi juoksua ja Sami Karjala toi saman verran. Vieraiden tehokkain vaihtolyöjä oli peräti kymmenen kärkilyöntiä koonnut Toni Sikkilä.
Vesa Kaukiainen piristi Haminaa
Haminan Palloilijat jatkaa yhä tappiotta sarjan jumbona, mutta sairaslistalta kentille palannut oranssipaitojen lukkari Vesa Kaukiainen piristi joukkueensa peliä pisteen verran Jyväskylän Kirin isäntänä. HP antautui vierailleen vasta kotiutuskisan jälkeen lukemin 1-2 (1-3, 4-1, 0-0, 2-3).
Vieraiden avausjakson pisteen takasi joukkueensa varsinaisten jaksojen juoksuista yhtä lukuunottamatta vastannut jokeri Olli Kiiveri.
Haminan ongelmana ovat olleet kotiutukset. Nyt Vesa ja Sami Toikka löivät kaksi juoksua mieheen ja Pasi Tuuva avusti yhdellä. Kaukiainen kikkaili syöttöjen lisäksi vaihtolyöjänä seitsemän kärkilyönnin verran.
Kirin salainen ase oli jokeri-iskijä Ollin velipoika Immo, joka meni kärkietenijänä seitsemän kertaa tyhjälle kentälle. Kotiutuskisassa jyväskyläläisistä onnistuivat mailan varressa Jouni Kalliokoski, Jaakko Kiiskelä ja Olli Kiiveri. Hamina pystyi kaventamaan vain Tuuvan ja Sami Toikan iskuilla.
(MTV3-STT)