Mainos

Täällä pelattiin 10 miljoonan lottorivi! Kauppias yhdelle osuneesta kymmenen miljoonan jättipotista: "Tänään ei puheenaiheet lopu"

2:50
Kauppias Valtteri Linnakunnas kommentoi kaupassaan pelattua jättipottia MTV Uutiset Livessä.

Loton eilinen 10 miljoonan jättipotti pelattiin Helsingin Roihuvuoren K-Marketissa. Kauppias Valtteri Linnakunnas epäilee, että tänään kaupassa käy kova kuhina. 

Linnakunnas kertoo, että sai uutisen kaupassaan pelatusta jättipotista ennen kuin uutiset ehtivät tiedottaa asiasta.

– Kauppa aukeaa vasta kymmeneltä, joten oli hyvin aikaa kuulla, että hyvä tuuri osui Roihuvuoreen.

Kauppiaan mukaan Roihuvuori on hyvin yhteisöllinen alue. Tästäkin syystä hän uskoo, että luvassa on paljon "positiivista pöhinää".

– Voisin ajatella, että tänään ei puheenaiheita puutu, kun asiakkaita kohdataan. Varmasti kaikki miettii, että mihin se on osunut, Linnakunnas kommentoi. 

Voittokahveja ei kaupalla kuitenkään vielä tänään päästä juomaan. Kauppias kuitenkin kertoo, että sellaiset on kyllä luvassa.  

Oikeita rivejä löytyi yksi kappale. Voittaja oli käyttänyt pelatessaan Veikkaus-korttia. Tällöin voittaja saa voittonsa pankkitililleen henkilöllisyyden varmentamisen ja kolmen viikon karenssiajan jälkeen.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja