Syyria-neuvotteluissa lupaavaa sävyä: Iran valmis tinkimään vaatimuksista?

Iran näyttää olevan valmis tinkimään vaatimuksistaan tämänpäiväisissä Syyria-neuvotteluissa.

Iranin valtuuskunta on viestittänyt, että presidentti Bashar al-Assadin asemasta voidaan keskustella. Iran on ollut Venäjän ohella al-Assadin tärkeimpiä tukijoita.

Iranin varaulkoministeri Amir Abdollahian on sanonut, että "al-Assadin ei tarvitse olla vallassa ikuisesti".  

Iran voisi diplomaattilähteen mukaan taipua sopimukseen puolivuotisesta siirtymäkaudesta, jonka päätteeksi Syyriassa järjestettäisiin presidentinvaalit.  

Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry arvioi, että kokous on toistaiseksi lupaavin tilaisuus päästä kriisissä eteenpäin, vaikka ratkaisuja ei vielä voida odottaa. Myös Saksan ulkoministeri Frank-Walter Steinmeier varoittaa odottamasta liikoja. Hänestä neuvottelut ovat onnistuneet, jos osapuolet pääsevät yhteisymmärrykseen alustavasta suunnitelmasta siirtymäkauden hallituksen muodostamiseksi.

Syyrian opposition mukaan al-Assad pitäisi syrjäyttää heti eikä vaaleja voida nyt järjestää.

– Ei kai kukaan voi olla niin hullu, että uskoisi vaalien järjestämiseen näissä oloissa. Miljoonat syyrialaiset ovat Syyrian ulkopuolella, osa pakolaisleireillä, sanoi opposition kattojärjestön edustaja.

Wienin neuvotteluihin osallistuu Venäjän, Yhdysvaltain, Saudi-Arabian ja Turkin ohella monia muita läntisiä ja Lähi-idän maita. Syyrian oppositiota ei ole tiettävästi kutsuttu. Myöskään Syyrian hallitus ei ole kertonut, että sillä olisi kokouksessa edustusta.

Lue myös:

    Uusimmat