Mainos

Synkkä luku: 53 kuoli vesillä viime vuonna

Vesiliikenneonnettomuuksien määrä kääntyi taas kasvuun viime vuonna, kertoo Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi.  

Viime vuonna sattui 1932 vesiliikenneonnettomuutta. Niissä kuoli 53 ihmistä. Heistä iso osa on miehiä.   
Onnettomuuksia sattui 266 enemmän kuin vuonna 2013, ja kuolleita oli 6 enemmän. Onnettomuuksien määrät palasivat lähelle pidemmän ajan keskiarvoa.  

Lähes kaikki onnettomuudet sattuivat moottori- tai soutuveneille. Suurin osa onnettomuuksista johtui toimintavirheestä tai alkoholin vaikutuksesta.   

– Ne, jotka ovat 1960- ja 1970-luvulla lapsuutensa veneilleet liiveittä ja selvinneet hengissä, jatkavat perinnettä kalareissuilla ja päätyvät tilastoihin, toteaa yksikönpäällikkö Ville Räisänen tiedotteessa.   

Trafi muistuttaa, että vastuu veneestä kuuluu aina kipparille.  
  

Mainos

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.