Suvi Minkkiseltä mahtiveto ampumahiihdon MM-kisoissa: "Todella iso juttu"

Joutsan Pommin 28-vuotias ampumahiihtäjä Suvi Minkkinen ylsi kovassa paikassa uransa parhaaseen suoritukseen, kun suomalaisurheilija oli komeasti kahdeksas Saksan Oberhofissa järjestettävien MM-kilpailujen naisten normaalimatkalla. Minkkinen petasi korkean sijoituksensa ampumapenkalla, jossa hän oli yksi kisan kolmesta nolla-ampujasta.

Ruotsin Hanna Öberg voitti 15 kilometrin kilpailun maailmanmestaruuden yhdestä sakkominuutistaan huolimatta. Minkkinen jäi voittajasta 2.43,9 minuuttia. Kahdeksas sija oli Minkkiselle ainutlaatuista herkkua, sillä hän ei ollut koskaan aiemmin yltänyt maailmancupin tai MM-kisojen henkilökohtaisessa kilpailussa kymmenen parhaan joukkoon.

– Kyllä tämän suorituksen takana oli paljon henkistä latautumista. Päävalmentajan (Erik Kulstadin) kanssa puhuimme valmistavalla leirillä MM-kisojen tavoitteista, ja hän painotti, että normaalimatkalla nolla-ammuntani on vain pääkopasta kiinni. Penkalla ei ollut tänään hätiköintiä, ja normaalimatkalla osumat palkitsevat, Minkkinen kertoi STT:lle.

Vaikka Minkkisen kausi on ollut tasapainoinen, hänen oma valmentajansa Mikko Viitanen on jaksanut muistuttaa, että todellinen huippusuoritus on vielä tekemättä. Nyt urheilija-valmentajapari sai palkintonsa.

– On tämä (sijoitus kymmenen joukossa) todella iso juttu. Ja vielä kun pystyin tekemään tämän MM-kisoissa, Minkkinen iloitsi.

Minkkisen lisäksi vain MM-hopeaa ottanut Ruotsin Linn Persson sekä neljänneksi yltänyt Italian Samuela Comola onnistuivat ammunnassa puhtaasti.

Muilla suomalaisilla oli ampumapaikalla vaikeampaa, sillä Erika Jänkä oli kolmella sakkominuutillaan 54:s ja Nastassia Kinnunen kuudella sakollaan 60:s. Mari Eder keräsi kahdeksan sakkominuuttia ja oli 62:s.

Urakointia edessä

Minkkisellä on edessä tiukka loppuviikko Oberhofin raskailla laduilla, sillä hänet valittiin torstain parisekaviestiin Olli Hiidensalon pariksi. Lauantaina edessä olisi viesti ja sunnuntaina vielä yhteislähtö 29 muun urheilijan seurassa.

– Varmasti yhteislähdössä voi olla jo aika tiukkaa taistelua, mutta toivottavasti myös muitakin väsyttää silloin. Nyt pitää latautua pariviestiin, joka on onneksi viestin ohella kevyempi kisa, Minkkinen sanoi.

MM-kisojen pikakisassa Minkkinen oli 35:s ja takaa-ajossa 24:s.

Lue myös:

    Uusimmat