Suuri rakkaushoroskooppi 2010

Vuosi on vaihtumassa uudeksi ja katseet kääntyvät tähtiin. Mitä ne lupaavat uudesta vuodesta? Osuuko onni kohdalle? Helmen suuri rakkaushoroskooppi kertoo vuoden 2010 kohokohdat tähtimerkkien rakkauselämässä!

Vuoden 2010 ennustetaan astrologisesti muuttavan ihmisen suhtautumista elämään hyvin voimallisella tasolla. Arvot punnitaan uudelleen ja vuonna 2009 alkanut vallan väärinkäytösten paljastuminen kiihtyy. Vanhat säännöt eivät enää päde, instituutiot murenevat ja jokaisen on kohdattava oma rajallisuutensa ja etsittävä oman henkisyytensä taso. Talousasioihin perehtyneet tähtien tutkijat neuvovat sijoittamaan kultaan ja kiinteistöihin, pysyvään omaisuuteen osakkeiden asemesta.

Mutta mitä sanovatkaan tähdet rakkaudesta? Pysyykö sen voima muun maailman natistessa liitoksissaan? Keräsimme tähtitaivaan ennusmerkit eri horoskooppimerkeille ja toivotamme kaikille mielenkiintoista vuotta 2010.

Oinas 21.3.-19.4.

Tulinen Mars-planeetta, Oinaan hallitsija, on asettunut Leijonan merkkiin ja vaikuttaa vahvasti huhtikuun lasten rakkaus- ja seksielämään aina kesäkuulle asti. Tilaisuuksia tarjoutuu myös aidan väärältä puolelta ja sinun saattaa olla hyvin vaikeaa vastustaa kiusausta.

Vuosi tuo silti tullessaan myös vakavampia sävyjä parisuhteille, koska vastakkaiseen merkkiisi Vaakaan siirtynyt Saturnus piirtää rajojaan rakkauselämääsi. Jäähyväiset eivät ole koskaan kivuttomia, mutta tämä vuosi vaatii ihmisiltä niin suurta rehellisyyttä itselleen, että sellainen suhde, joka on jäänyt elämään eilisessä, ei tahdo tämän talven paineita kestää. Vauhti kiihtyy loppuvuotta kohti muutenkin niin huimaksi, että kesään mennessä on päästävä irti sellaisesta, missä ei enää ole voimaa uusiutua. Kaipaat uutta alkua, myös rakkaudessa - ja Saturnus auttaa sinua tekemään päätöksiä, jos itse epäröit liikaa.

Härkä 20.4.-20.5.

Levollisen ulkokuorensa alla Härkä on yllättävänkin intohimoinen ja kaikilla aisteillaan elämästä nauttiva ihminen. Hän ei halua valloittaa, vaan tulla valloitetuksi, mutta kun se on tapahtunut, padot murtuvat ja aistit astuvat peliin. Vuoden 2010 aikana Härkäkin joutuu astumaan omien rajojensa ulkopuolelle kokemaan ja kokeilemaan uutta. Saatat tavata jonkun hyvin mielenkiintoisen uuden ihmisen opiskelun puitteissa tai matkoilla ollessasi. Myös aivan vieraasta kulttuurista saapuva muukalainen saattaa saada polvesi notkumaan.

Sosiaalisesti vuosi 2010 on sinulle varsin otollista aikaa, kannattaa hyödyntää kaikki mahdollisuudet uusien ihmisten tapaamiseen. Koeta kuitenkin välttää perheenjäsenten sotkeutumista rakkausasioihisi niin kauan kuin Mars on Leijonassa, eli kesäkuulle asti. Siitä seuraa vain ylimääräistä välien kiristymistä. Huhtikuusta kesäkuuhun on sinulle erittäin tärkeää aikaa romanttisessa mielessä. Yritä tuolloin olla hyvin avoin uusille ihmisille, sillä rakkaus tulee nyt todella yllättävältä suunnalta.

Kaksonen 21.5.-20.6.

Vuosi 2010 on Kaksosille ja muillekin viestinnän parissa työskenteleville vauhdikas ja menestyksellinen. Sanojen avulla saat myös rakkauselämässä hurmattua joskus useammankin heilan samaan aikaan. Yhteinen älyllinen taso onkin sinulle eroottista vetovoimaa tärkeämpi, ja vielä sitouduttuasi kaipaat itsellesi tietyn määrän itsenäisyyttä ja vapautta.

Et voi sietää ahtaita rajoja ja takertumista, mutta niinpä vuosi 2010 pääseekin yllättämään sinut, kun Vaa'an merkissä vaikuttava Saturnus saa sinut kaipaamaan vapauden asemesta sitoutumista. Mieti siis tarkoin, miten sanasi asetat, sillä viattomasti alkanut flirttailu saattaakin saada paljon aiottua syvemmät pohjavärit.

Erityistä tarkkuutta kannattaa harjoittaa ennen suhteen siirtämistä seksin tasolle. Huomaat nimittäin yhtäkkiä, että sekään ei ole samanlaista kuin ennen. Varo vain, ikuinen sinkku, tänä vuonna saattaa status päivittyä! Huolehdi myös ehkäisystä erityisen tarkasti, ellet ole sitä mieltä, että perheen olisi nyt hyvä kasvaa. Joku toisen sukupolven edustaja ihastuu älyysi ja tapaasi katsoa maailmaa.

Rapu 21.6.-22.7.

Kohtalon kosketus on läsnä Ravun rakkauselämässä vuonna 2010. Rakkaus löytyy lähempää kuin luulet, ja saattaa olla että se pyörii ympärilläsi jonkin aikaa ennen kuin edes tajuat mistä on kysymys.

Älä kuitenkaan jää kotiin odottamaan puhelimen soittoa, vaan ole itse aktiivinen ja auta Amoria osumaan hakeutumalla ihmisten pariin.

Jos joku ihminen tulee vastaan yhä uudelleen, älä epäröi tehdä aloitetta - vuoden 2010 aikana ystävyys voi hyvin muuttua rakkaudeksi - tai hyvä ystävä voi esitellä sinut jollekin todella merkitykselliselle ihmiselle. Sinulla on taipumus kääntyä sisäänpäin ja keskittyä siihen, miltä sinusta itsestäsi tuntuu. Vuoden 2010 haaste sinulle onkin keskittyä toisten tunteisiin, erityisesti jos olet jo vakituisessa parisuhteessa. Kohtalo ja onni voi löytyä myös siitä, että saat kumppanisi tuntemaan itsensä rakastetuksi ja halutuksi.

Leijona 23.7.-22.8.

Intensiivisen Leijonan elämäniloinen energia on voimanlähde toisillekin. Leijona kaipaa ihailua ja huomiota niin paljon, ettei hän kovin helposti sitoudu. Jotain parempaahan saattaa aina tulla nurkan takaa.

Vuosi 2010 asettaa kaiken uuteen valoon, ja ne uudet ihmiset, jotka tulevat luoksesi hakemaan loistostasi lohtua elämän karikoissa, saattavatkin tänä vuonna saada sinut suhtautumaan oikeaan rakkauteen vähän rohkeammin - sillä rohkeutta se sitoutuminen juuri vaatii, pinnallinen seikkailu ei.

Jos olet asettanut ystävät parisuhteen edelle, nyt saattaa olla oikea aika tehdä juuri päinvastoin. Kumppanisi voi muuten tuntea itsensä niin ulkopuoliseksi, että etsii sen sitoutujan jostain muualta. Älä anna ikäeron nousta esteeksi, kun Amor yllättää.

Neitsyt 23.8.-22.9.

Tavallisesti vähän ujo Neitsyt saa Jupiterista vuonna 2010 lisävaloa omaan vetovoimaansa ja huomaa yllättäen olevansa suosittu. Seksiasioissa olet yleensä pidättyväinen ja vaadit paljon luottamusta ennen kuin uskallat vapautua, mutta vuoden 2010 aikana lähdet tekemään tutkimusmatkaa omiin aisteihisi ja saatat yllättää itsesi ohella myös läheisesi uudella rohkeudellasi.

Älä kuitenkaan sekoita rahaa rakkauteen. Tänä vuonna materiaa ei kannata edes yrittää laittaa henkisten tarpeiden edelle.

Joku hyvin epätodennäköinen ihminen synnyttää sinussa ennen kokemattoman intohimon. Koeta välttää valtataistelu diplomatian keinoin. Vanha savolainen viisaus "ei väkisin vaan väsyttämällä" toimii nyt sinun eduksesi. Olet viime vuosien aikana käynyt jo läpi sisäistä muutosprosessia. Nyt on aika alkaa kerätä siitä satoa. Luota enemmän myös kumppanisi kykyyn selvitä muutoksesta.

Vaaka 23.9.-23.10.

Vuosi 2010 on merkityksellinen kaikille Vaaoille, siviilisäädystä riippumatta. Tähdet ovat hyvin aktiivisia sinun karttasi parisuhteen ja aistinautintojen osa-alueilla ja saa sinut flirttailemaan vielä nykyistäkin villimmin. Nyt vain kevyt flirtti saattaa hyvin nopeasti saada syvemmät sävyt, varsinkin jos kohteena on Kaksonen.

Toukokuun alusta elokuun puoliväliin asti sinun kannattaa olla hyvin varovainen, ettet etenisi liian nopeasti. Seikkailun kutsu on tuolloin hyvin voimakas, mutta taustalla piilee petoksen vaara. Kesä on hyvää aikaa romansseille, ja myös vanhaa parisuhdetta kannattaa piristää uusilla kosketuksilla. Tavanomaisuus on sinulle nyt myrkkyä. Tantraseksin kurssi tai ainakin alastonuinnit kesäyössä tekevät sen sijaan oikein hyvää.

Sitten kun on aika miettiä vakiintumista, kodin rakentamista tai jopa lasten hankkimista, älä kuuntele kenenkään neuvoja, vain omaa vaistoasi.

Skorpioni 24.10.-22.11.

Tähtikartan seksikkäimpänä merkkinä pidetty Skorpioni joutuu pitämään sormensa kurissa vuonna 2010, jos ei halua tehdä elämästä liian monimutkaista. Omat tunteesi ovat niin vahvoja, että niiden kohtaaminen ei ole kenellekään helppoa. Saatat kuitenkin lähettää niin hankalasti tulkittavia alitajuisia viestejä, että vedät puoleesi aivan vääriä tyyppejä. Ennen kuin siirryt seksiin asti, tarkista että ihastuksesi kohde kestää intohimosi syvyyden.

Pinnallisuus ei tänä vuonna ole missään käypää valuuttaa. Joudut monta kertaa miettimään, missä tilanteessa sinun tulisi joustaa ja missä seistä tiukasti asemissa. Oikeaa vastausta ei ole, ja väistämättä joku suhde ajautuu myös riitaan. Koeta silloin muistaa, että Skorpionin myrkky on oikeasti tappavaa.

Jos et ole suunnitellut perheenlisäystä tälle vuodelle, varmista ehkäisyn toimivuus kahteen kertaan.

Jousimies 23.11.-21.12.

Vapautta rakastava Jousimies tarvitsee myös parisuhteessa tilaa toteuttaa omia haaveitaan, muutoin suhde törmää seinään alta aikayksikön.

Valloittava Jousimies kerää helposti ihailijoita ja päästää heidät helposti myös pysähtymättä ohitseen. Jos oma suhde ei kesäkuussa ole kunnossa, houkutus seikkailuun kasvaa niin suureksi, että joku ihailijoista saa pysähtyä.

Edessä voi olla huikeaa intohimoa tai raastavaa mustasukkaisuutta. Jälkimmäisen vältät, jos etsit uuden eroottisen ilmaisun muodot oman rakastettusi kanssa. Mikään ei piristä parisuhdetta niin kuin villi ja estoton seksi.

Jos olet vapaa, kesäromanssi saattaa huikeasta alusta huolimatta hyytyä syksyn tullen savuavaksi raunioksi, ei siis kannata edetä kovin suuriin sitoumuksiin kovin nopeasti.

Kauris 22.12.-19.1.

Saturnus-planeetta on hyvin merkittävässä asemassa vuoden 2010 rakkausasioissa, koska se tekee tiukkaa yhtymää Uranukseen kesäkuuhun asti ja pakottaa meitä kaikkia sisäiseen muutokseen ja etsimään seikkailua.

Saturnus on Kauriin hallitsija, ja sen vuoksi uusi vuosi on erityisen merkityksellinen Kauriille - heillä kun on omassa merkissään vielä Pluto nostamassa merkin edustajat keskelle vallan käytön syvimpiä syövereitä.

Jos olet valmis tarttumaan tilaisuuteen, vuosi 2010 voi olla sinulle hyvin merkittävä kasvun ja menestyksen vuosi. Joudut myös hyvin syvällisellä tasolla miettimään omaa suhdettasi vallan käyttöön, ja kykysi johtaa muita voi määrittää pitkälle menestyksesi kaaren.

Ensivaikutelma on erittäin tärkeä. Panosta erityisen paljon ulkonäköösi erityisesti silloin, kun vuosi vie sinut matkoille kauaksi kotoa.

Vesimies 20.1.-19.2.

Vesimiehen alkuvuosi 2010 on varsin vilkasta aikaa ihmissuhderintamalla. Et erityisemmin arvosta auktoriteetteja, ja sinua on varsin vaikea saada tottelemaan toisten käskyjä. Vuosi 2010 on sen vuoksi sinulle haasteellinen, koska sodan planeetta Mars on Leijonassa niin riidanhaluinen, että sinun on välillä aivan mahdoton saada asioita sujumaan haluamallasi tavalla.

Tilanne saattaa rakkausrintamalla muuttua jopa niin hulluksi, että sen sijaan että pääsisit itse toimimaan, sinusta tuleekin palkinto, josta ihailijalauma kilpailee kiihkeästi ilman että sinulla juurikaan on mahdollista vaikuttaa tilanteen kehittymiseen. Joidenkin kohdalla joudut todella määrittämään tiukasti sen rajan, miten pitkälle olet heitä halukas päästämään. Pidä kiinni tuosta rajasta.

Kalat 20.2.-20.3.

Kalojen rakkauselämä on ollut viime vuosina varsin haastavaa. Vuonna 2010 helpottaa, kun Saturnus siirtyi Vaakaan ja jätti sinun ihmissuhderintamasi rauhaan. Tosin pientä takapakkia on odotettavissa huhtikuusta heinäkuuhun, kun Saturnus palaa hetkeksi takaisin vanhoihin asemiin. Tuolloin joudut vielä kerran vastakkain vanhojen ongelmien kanssa - ja nyt ne on ratkaistava.

Muutoin vuosi 2010 on Kaloille hyvä vuosi ja tarjoaa monia mahdollisuuksia rakentaa uusia ystävyyssuhteita ja vahvistaa vanhoja. Pysyvää rakkautta etsivän kannattaa asettaa yhteinen arvomaailma seksuaalisen vetovoiman tilalle, koska tämä vuosi väistämättä tuhoaa pinnallisen mutta vahvistaa syvällisiä, aitoihin arvoihin perustuvia asioita ja ihmissuhteita.

Älä sorru suhteeseen varatun kanssa, se satuttaa nyt aivan varmasti. Olemassa olevaa parisuhdetta kannattaa vahvistaa yhteisillä harrastuksilla ja kanssakäymisellä ystävien kanssa.

Hyvää ja rakkauden täyteistä vuotta 2010!

MTV3/Helmi/Merja Hirvisaari

Huom! Tarkista oma horoskooppimerkkisi maksuttomasta laskuristamme. Jos olet syntynyt merkkien rajapäivinä, kellonaika määrittää oikean aurinkomerkin.

Lue myös:

    Uusimmat