Ranska 2001. Ohjaus: Christophe Gans. Käsikirjoitus: Stéphane Cabel ja Christophe Gans. Tuotanto: Richard Grandpierre ja Samuel Hadida. Kuvaus: Dan Laustsen. Leikkaus: Xavier Loutreuil. Pääosissa: Samuel Le Bihan, Vincent Cassel, Emilie Dequenne, Monica Bellucci, Mark Dacascos, Jérémie Rénier. Kesto: 140 min.
Syvälle Ranskan syrjäseuduille, ulvovien susien maille sukelletaan Christophe Gansin uudessa toimintaseikkailussa, jonka juoni mukailee väljästi tositapahtumia: 1700-luvun loppupuolella pientä Gevaudanin kylää piti kauhun vallassa salaperäinen Peto, joka raateli naisia ja lapsia ympäri maakuntaa. Susien klaani on omalaatuinen fantasiaepookki ajasta, jona katolinen kirkko ja valtansa huipulla pröystäilevä kuningas ottivat yhteen ennen vallankumousta. Pedolla on siis konkreettisen merkityksensä lisäksi myös poliittinen symboliarvo, joka avautuu pala palalta elokuvan mittaan.
Tarina alkaa, kun kaksi kuninkaan lähettämää miestä, biologi-tutkija Grégoire de Fronsac (Samuel Le Bihan) ja hänen intiaanitoverinsa Mani (Mark Ducascos), saapuvat Gevaudaniin siepatakseen hirviömäisen Pedon ja tuodakseen sen Pariisin hoviin tutkittavaksi. Urhot saavat kuitenkin todeta, että metsässä vaaniva brutus ei ole seudun ainoa uhka; kyläläiset ovat vihamielisiä, taikauskoisia ja väkivaltaisia, eikä paikallisilla aatelisillakaan tunnu olevan puhtaita jauhoja pusseissaan.
Omia intressejään ajaa ainakin lieromainen Jean-Francois de Morangias (Vincent Cassel), käsipuoli kreivi jonka viehättävään sisareen Marianneen (Emilie Dequenne) Gr goire iskee silmänsä. Miehen päätä tulee sekoittamaan myös mystinen ja vaarallisen oloinen kurtisaani Sylvia (uhkea Monica Bellucci), joka hallitsee muun muassa myrkytyksen jalon taidon
Visuaalisesti vetävä elokuva seurailee Matrixin aloittamaa muoti-ilmiötä, itämaisten taistelulajien käyttöä uusissa ympyröissä; kun Ang Leen taannoinen menestys Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme tarjoili saksipotkuja 1800-luvun soturi-Kiinassa, nyt viuhtomaan pääsevät sypäkät sudenmetsästäjät. Ja voi sitä menoa ja mäiskettä! Hengästyttävään tahtiin kuvatut taistelukohtaukset seuraavat toistaan, muta, veri ja suolet vain roiskuvat. Herkkähermoisia katsojia ei turhaan säästellä.
Petojen ja ihmisten raakuuksien kammottavuutta korostavat elokuvan messevät äänitehosteet, jotka on toteutettu harvinaisen - välillä suorastaan oksettavan - elävästi. Jokainen isku, viilto ja kuolettava purema myös kuuluu.
Kaunishymyisen Samuel Le Bihanin rooli naisia naurattavana sankarina ei ole järin kiinnostava, ja todellinen stereotypioiden kimppu on hänen uskottu mohikaanitoverinsa Mani: hiljainen mutta voimakas punanahka, joka mumisee loitsuja, maalaa vartaloaan, seurustelee eläinten henkien kanssa ja parantaa kuolemansairaita! Komeasti Mark Ducascos tämän kaiken tekee - mies muuten näytteli pääosaa myös ohjaaja Gansin edellisessä toimintaseikkailussa Crying Freeman (1995).
Ranskan nykynäyttelijöiden eturiviin ilmaantunut Vincent Cassel (Purppuravirrat) tekee herkullisen roolin viheliäisenä aatelisherrana, jolla on vain yksi käsi mutta monta likaista mieltä. Hän lopulta ruumiillistaa elokuvan maalaaman kuvan ihmisen perimmäisestä petomaisuudesta ja vallan korruptoivasta vaikutuksesta.
Susien klaani on kunnianhimoinen, koko valkokankaan täyttävä rymistely, joka onnistuu luomaan pelottavan myyttisen ilmapiirin ja herättämään Pedon henkiin katsojan mielessä. Digitaalista tekniikkaa elokuva hyödyntää taidolla ja sopivasti säästellen, ja lähes kaksi ja puoli -tuntinen pituuskin unohtuu visuaalista vyörytystä katsellessa.
Romanttiseksi seikkailuksi Susien klaani on kenties turhan raaka, eikä kaikkia mielikuvituksellisia juonenkäänteitä voi niellä yskimättä fantasiankaan sisällä - mutta nämä jäävät lopulta sivuseikoiksi oudosti viehättävän teoksen äärellä.
Teksti: Tuuve Aro
Kuva: CTS Egmont