Suosikkiartistit edustavat Nokian uutta palvelua: Tiukka ei piratismille

The 69 Eyesin Jussi ja Jyrki.
The 69 Eyesin Jussi ja Jyrki puhuivat laillisen musiikin puolesta. (Kuva: Hanne Kautto/MTV3)Kuva: Hanne Kautto/MTV3
Julkaistu 01.10.2009 18:58(Päivitetty 01.10.2009 19:07)

Nokia julkaisee uuden Comes With Music -palvelunsa Suomessa. Sen lähettiläinä toimivat Anna Abreu, The 69 Eyes, Chisu sekä Vesterinen yhtyeineen.

Comes With Music avataan yleisölle tämän vuoden marraskuussa. Käytännössä palvelu tarkoittaa sitä, että kuluttaja ostaa Nokia Comes With Music -puhelimen. Tämän jälkeen puhelimen omistaja voi vuoden ajan ladata rajattomasti musiikkia Nokian musiikkikaupasta.

Nokia esitteli uuden palvelunsa tänään medialle. Paikan päällä edustamassa olivat laulajatar Anna Abreu sekä Rock-yhtye The 69 Eyesin keulapojat Jussi ja Jyrki. Artistit olivat mielissään palvelusta, joka takaa myös musiikin tekijöille korvauksen. The 69 Eyesin pojat kertoivat Viihdeuutisille olevansa tiukasti musiikin laitonta lataamista vastaan.

– Se on ihan perseestä. Emme voisi tehdä musiikkia, jos emme saisi rahaa musiikintekoon, laulaja Jyrki toteaa.

– Laillinen musiikinmyynti on laskenut räjähdysmäisesti. Suomalaisena olemme ylpeitä, että Nokia pistää kampoihin. Jos ulkomailla ei tunneta meidän bändiä, niin ainakin Nokia tiedetään. Suomen tunnetuimmat asiat ovat tietenkin Nokia, Joulupukki ja The 69 Eyes, Jussi ja Jyrki nauravat.

Rock-yhtyeen rumpali Jussi puhui ylpeästi laillisen musiikkipalvelun puolesta. Musiikki liittyy miehen elämään vahvasti, sillä rumpali toimii yhtyeensä lisäksi DJ:nä.

Anna AbreuAnna Abreu vastustaa piratismia. (Kuva: Hanne Kautto/MTV3)Kuva: Hanne Kautto/MTV3

Laulajatarkaunotar Anna Abreu lähti Nokian lähettilääksi nopealla päätöksellä. Levy-yhtiö ehdotti asiaa nuorelle pop-tähdelle ja tämä innostui asiasta heti. Kuten The 69 Eyesin pojat, myös Abreu vastustaa musiikin laitonta lataamista.

– Olen piratismia vastaan. Kahvilassakin tarjoilija saa palkkaa, niin miksei musiikkimaailmassakin saisi korvausta työstään, Abreu kertoo.

MTV3 Viihdeuutiset myös Twitterissä, tutustu.

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Musiikki