Jääkiekon MM-kotikisat jalkautuvat maaliskuun lopussa koko Suomen kattavalle kiertueelle. Suomikiekko-kiertue tuo kisatunnelman yhteensä 17 paikkakunnalle ympäri Suomen.
Suomen Jääkiekkoliitto ja MM-kisaorganisaatio järjestävät maalis-huhtikuussa Suomikiekko-torikiertueen. Kiertueella nostetaan tunnelmaa MM-kotikisojen lähestyessä sekä edistetään jääkiekon harrastamista ympäri maan.
- Missionamme on tehdä ennen kokemattomista tuplakotikisoista aidosti koko kansan kisat, joiden hurmokseen jokainen suomalainen voi osallistua ikään, asuinpaikkaan tai kiekkotuntemukseen katsomatta, MM-kisojen pääsihteeri Mika Sulin kertoo.
Kiertue alkaa Joensuusta keskiviikkona 28. maaliskuuta. Viimeinen pysäkki on Hämeenlinnassa tasan kuukausi myöhemmin, mutta juhlallisemmin kiertueen finaali järjestetään Helsingissä torstaina 3. toukokuuta järjestettävässä hyväntekeväisyyskonsertissa.
Tapahtumaa on pohjustettu kunkin paikkakunnan ylimmän johdon kanssa.
- Jokainen kaupunginjohtaja innostui ideasta ja lähti suurella sydämellä mukaan. Kaikki käytännön ennakkovalmistelut ovat sujuneet loistavasti, Sulin sanoo.
Tapahtumat sijoittuvat kunkin kaupungin keskeiselle paikalle. Kiertueen myötä jokaisesta sen paikkakunnasta tulee MM-kisojen virallinen kannattajakaupunki.
- Haluamme vedota paikallisiin päättäjiin, että edellytyksiä harrastaa jääkiekkoa edistettäisiin entisestään. Toivomme kiertueen innostavan lisää lapsia ja nuoria lajin pariin, lisäksi uskomme saavamme tuhansia uusia jäseniä Leijonalaumaamme, Jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Matti Nurminen sanoo.
