Suomi saa EU:lta 53 miljoonaa euroa siirtolaiskriisin hoitamiseksi

Euroopan unioni on päättänyt myöntää jäsenmailleen 2,4 miljardia euroa siirtolaisongelman hoitamista varten. Suomen osuus on lähes 53 miljoonaa euroa.  

Rahoituksen tarkoituksena on muun muassa auttaa jäsenmaita valvomaan rajojaan paremmin.  
Viranomaisten mukaan rahoitus auttaa myös esimerkiksi Italiaa ja Kreikkaa perustamaan vastaanottokeskuksia. Italia saa yli 550 miljoonaa euroa ja Kreikka lähes 500 miljoonaa euroa.  

Kreikan pääministeri Alexis Tsipras pyysi perjantaina EU:lta apua maan siirtolaisongelman kanssa. Tsiprasin mukaan maahan saapuu tällä hetkellä enemmän siirtolaisia kuin mitä Kreikka pystyy vastaanottamaan.  

Samana päivänä YK:n pakolaisjärjestö UNHCR kuvaili Kreikan toimia siirtolaisten hyväksi häpeällisiksi.  

Lue myös:

    Uusimmat