Suomi liittyi Natoon, itäraja suljettiin ja Käärijä valloitti Euroviisut – vuosi 2023 jää historiaan näistä järisyttävistä käänteistä
Päättyvä vuosi 2023 jää suomalaisittain historiaan turvallisuuden vahvistamisen vuotena. Lisäksi maahan nimitettiin uusi hallitus ja Jere Vantaalta niitti mainetta Liverpoolissa.
Vuosi 2023 jää historiaan Suomessa ennen kaikkea maan puolustuksen ja turvallisuuden vahvistamisen vuotena.
Suomen Nato-taival kulminoitui huhtikuussa, kun siniristilippu nostettiin sotilasliiton päämajan salkoon Brysselissä.
Suhteet Venäjään heikentyivät huonommiksi vuosikymmeniin ja Suomi pääsi niin lähelle länttä kuin mahdollista, kun Suomi solmi loppuvuodesta Yhdysvaltojen kanssa kahdenvälisen historiallisen puolustusyhteistyösopimuksen.
Venäjän hybridioperaatio toi poikkeavaa liikehdintää maiden rajalle, ja hallitus päätti itärajan sulkemisesta peräti kaksi kertaa.
Lue myös: "Sopimus mahdollistaa yhteistyön kaikissa tilanteissa" – DCA-sopimus on nyt allekirjoitettu
Suomi sai myös uuden hallituksen, ja Liverpoolin Euroviisuissa Suomen mainetta niitti Käärijä. Virallinen voitto meni Ruotsiin, mutta monien mielestä vantaalainen Jere Pöyhönen oli henkinen voittaja.
Lue myös: Käärijälle voitto MTV Europe Music Awardseissa! Päihitti Loreenin jälleen yleisöäänestyksessä
Värikkääseen vuoteen mahtui myös paljon muuta. Katso kooste vuoden isoimmista uutisista jutun alussa olevalta videolta.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää