Miesten maajoukkuetoimintansa neljä vuotta jäissä pitänyt Ruotsi piinasi Suomea lentopallon Pohjoismaiden mestaruusturnauksessa. Toisen ja kolmannen erän näytöstyyliin vienyt Ruotsi johti neljättäkin erää 23-22, mutta menetti sitten sen, otteluvoiton sekä mestaruuden. Ottelun voitto kirjattiin Suomelle 3-2.
Neljäs erä kääntyi Suomelle Olli Aakulan vaikeilla aloituksilla. Näin Suomi pelastui jatkopalloilla viidenteen erään, jossa Ruotsi jaksoi rimpuilla tasalukemissa 8-8:aan. Sitten Suomen rutiini oli liikaa ruotsalaisille, mikä ratkaisi voiton ja takasi mestaruuden isäntämaalle.
Mestaruus tuli myös päävalmentaja Timo Hoivalan mukaan vaikeimman kautta. -Akku tyhjeni totaalisesti Ranskan keikkaan. Sinne jäi meidän henkinen lataus, totesi Hoivala, jonka mukaan turnauksesta tuli kuitenkin se, mitä lähdettiin hakemaan. -Voitto oli tärkein. En lähde arvioimaan tyylipisteitä. Tietysti olisin toivonut, että olisimme pystyneet parempaan peliin. Ainoastaan Tanskaa vastaan pelattu ensimmäinen erä oli sitä, mihin parhaimmillaan pystymme, jatkoi Hoivala.
Vaikka Ruotsin joukkue ei ole ollut yhdessä kuin seitsemän vuorokautta, löytyi siitä yllättävän paljon tehoja. Suomi oli niin toisessa kuin kolmannessakin erässä täydellisesti altavastaajan asemassa. -Ruotsi pelasi hyvin, eikä se johtunut pelkästään meidän heikkoudesta. Heillä on kentällinen ammattilaisina Euroopassa pelaavia pelaajia, tiesi Hoivala.
Suurimmat vaikeudet suomalaisilla oli Urban Andersssonin syöttöjen ja pitkän (205 cm) Maracus Nilssonin iskujen kanssa. Kun Michael Kjällström ja Staffan Sahlberg onnistuivat Suomen kannalta kiusallisen usein Jannis Kalmazidisin passeista, riitti suomalaisilla vartioitavia verkolla.
Sen verran ammattiylpeyttä suomalaisilta kuitenkin löytyi, että he pystyivät kääntämään vaikean pelin edukseen. Minkä Suomi hävisi pituudessa, se korvasi taidolla. Anssi Vesanen oli tällä kertaa joukkueen tehomies (+7). Lähes hänen lukemiin ylsi syötöillään ottelun ratkaissut Olli Aakula (+6).
Vaikka Ruotsi lopulta hävisi, oli valmentaja Kristian Wrethander tyytyväinen omiensa peliin. -Olen iloinen, että pystyimme pelaamaan tällä tasolla Suomea vastaan, iloitsi Wrethander, joka kertoi aavistaneensa, miten viidennessä erässä käy. -Suomella on sellaisista tilanteista selvästi enemmän kokemusta kuin meillä, totesi Wrethander.
(MTV3 - STT)