Taitoluistelun tuleva arviointijärjestelmä päätetään kansainvälisen luisteluliiton ISU:n yleiskokouksessa 7.-11. kesäkuuta Hollannin Scheveningenissä. Mikäli jäsenmaat hyväksyvät uuden kehitetyn järjestelmän, lajin tuttu nk. 6,0-arviointijärjestelmä kaksine eri pisteineen jää historiaan lajin arvokilpailuissa ja grand prix -sarjoissa jo ensi syksystä lähtien.
Taitoluisteluväki on pohtinut pitkään nykyisen arvioinnin toimivuutta. Nykyjärjestelmän uusimista esitettiin jo vuoden 2000 yleiskokoukselle, mutta jäsenmaat hylkäsivät tuolloin ehdotetun uudistuksen. Vuoden 2002 Salt Lake Cityn talviolympialaiset tuomariskandaaleineen käynnistivät kokonaan uudenlaisen arviointijärjestelmän kehittelyn.
Kuluneella kaudella jo osassa kansainvälisiä taitoluistelukilpailuja käytössä olleessa mallissa arviointia on kehitetty paljon nykyistä tarkemmaksi. Kokonaan uutta on se, että kaikkien taitoluistelun elementtien vaikeustaso on ennalta määritelty. Kilpailuissa luistelija saa pisteitä sekä suorittamistaan teknisistä elementeistä että useista eri osioista ohjelmassa, mm. luistelutaidosta ja koreografiasta. Luistelijoiden keskinäinen järjestys määräytyy suoraan yhteispistemäärän mukaan. Uuteen järjestelmään sisältyy myös se, että tuomarit antavat pisteensä anonyymeinä.
Suomi tukee pistelaskun uudistusta
Suomen taitoluisteluliitto pitää uutta arviointijärjestelmää merkittävänä parannuksena nykyiseen ja aikoo äänestää sen puolesta ISU:n yleiskokouksessa.
- Erinomaista on se, että kilpailija saa välittömästi ja tarkkaa palautetta suorituksestaan. Uusi järjestelmä on myös aiempaa yleisöystävällisempi, taitoluistelun kansainvälinen tuomari Mika Saarelainen sanoo.
Jos uusi järjestelmä hyväksytään, se otetaan käyttöön jo ensi syksystä ISU:n arvokilpailuissa sekä gp-sarjoissa. Pakolliseksi kaikkiin kansainvälisiin kilpailuihin uusi järjestelmä tulisi kaudesta 2005-2006 alkaen.
Suomi ei kannata joukkuekoon pienennystä
Uusi arviointijärjestelmä on taitoluistelun osalta suurin yksittäinen asia ISU:n tulevassa yleiskokouksessa. Sen lisäksi varsin ristiriitaisia näkökantoja on herättänyt ISU:n ehdotus muodostelmaluistelun joukkuekoon pienentämiseksi. Ehdotuksen mukaan seniori- ja juniorijoukkueiden kilpailukokoonpano kansainvälisissä kilpailuissa rajattaisiin 16 luistelijaan, kun nyt joukkueessa saa luistella enintään 20 luistelijaa.
