Suomessa on todettu 126 uutta koronavirustartuntaa

Miten pitkään tartuttaa muita, jos on korona? 0:30
Mistä tietää, ettei tartunnan saanut voi enää tartuttaa muita? Näin THL:n Mika Salminen vastaa

Suomessa on raportoitu tänään 126 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Kahden viime viikon aikana on raportoitu yhteensä 1 604 tartuntaa, mikä on 1 129 tartuntaa vähemmän kuin edellisten kahden viikon aikana. Tuolloin raportoitiin 2  733 uutta tartuntaa kahdessa viikossa.

Yhteensä Suomessa on pandemian alusta lähtien raportoitu 93 520 koronatartuntaa.

THL kertoo koronarokotustilanteesta, mahdollisista koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liittyvistä kuolemantapauksista sekä sairaalahoidossa olevista koronapotilaista myöhemmin tänään.

Lue myös:

    Uusimmat