Suomessa jylläävä influenssa-aalto on vaatinut lapsiuhrin

Yksi lapsi on kuollut Suomessa parhaillaan käynnissä olevan influenssa-aallon aikana.

– Meidän tietoomme on tullut yksi lapsen kuolemantapaus tämän influenssaepidemian aikana, THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek kertoo MTV:lle.

Ylilääkäri ei kuitenkaan kommentoi tarkemmin tapauksen yksityiskohtia. Hän ei esimerkiksi kerro, oliko lapsi perusterve vai oliko hänellä taustalla jokin muu sairaus, joka mahdollisesti edesauttoi influenssaa. Nohynek ei myöskään kerro lapsen ikää.

Koko väestön keskuudessa influenssaan liittyviä kuolemia tapahtuu 500–2000 vuodessa. Valtaosa kuolintapauksista kohdistuu ihmisiin, joilla on valmiina jokin perustauti tai he ovat iäkkäitä.

– Yleensä influenssaa ei merkitä peruskuolinsyyksi, vaan se on yksi myötävaikuttava tekijä. Tilastollisiin lukuihin vaikuttaa myös se, miten kuolemantapauksen kuolinsyyt merkitään sekä tehdäänkö esimerkiksi influenssatestiä, Nohynek toteaa.

Perusterveen lapsen kuolema on harvinaista.

– Aiemmin terveen lapsen tai nuoren influenssaan liittyvä kuolema influenssakauden aikana on äärimmäisen harvinainen tapaus, hän sanoo.

Lapsen kuolemasta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.​​​​​​​

Influenssakäynnit lisääntyneet terveyskeskuksissa

THL kertoo, että influenssatartuntoja on tämän talven aikana ilmoitettu kaikista sairaanhoitopiireistä ja kaiken ikäisiltä ihmisiltä. Suurin osa löydöksistä on ollut influenssa B -viruksia. Maassa kiertää kaikkia neljää virusta, kahta a-virusta ja kahta b-virusta.

Terveyskeskusten influenssakäyntimäärät ovat lisääntyneet lähes koko maassa, muutamissa sairaanhoitopiireissä influenssa-aktiivisuus on runsasta.

Influenssa alkaa tyypillisesti nopeasti nousevalla korkealla kuumeella ja siihen liittyy lihaskipua, päänsärkyä ja huonovointisuutta. Lisäksi ilmaantuu kuivaa yskää, kurkkukipua, nuhaa ja nenän tukkoisuutta kuten tavallisessa nuhakuumeessa.

Juttua muokattu 21.41: Täsmennetty tieto siitä, ettei haastateltava kerro, oliko kuollut lapsi perusterve vai oliko hänellä taustalla jokin muu sairaus, joka mahdollisesti edesauttoi influenssaa.

Lue myös:

    Uusimmat