Suomen Yrittäjät ärähtää: Ulkonaliikkumiskielto olisi täyskatastrofi – "Moni on jo nyt henkitoreissaan"
Hallituksen kaavailemat liikkumisrajoitukset huolestuttavat Suomen Yrittäjiä. Järjestö peräänkuuluttaa muita keinoja koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi.
Hallitus suunnittelee ulkonaliikkumiskieltoa, joka Suomen Yrittäjien mukaan tarkoittaisi käytännössä asiointi- ja kyläilykieltoa niillä alueilla, joita se koskisi.
– Tämä olisi täyskatastrofi pääkaupunkiseudun kaupan ja palvelualan yrityksille, joista moni on jo nyt henkitoreissaan, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.
"On myös muita keinoja hillitä pandemiaa"
Suomen Yrittäjät kertoo tiedotteessaan vetoavansa päättäjiin, että ulkonaliikkumiskiellon sijaan tutkittaisiin kaikki muut vaihtoehdot taudin taltuttamiseksi.
– Maskipakkoa voidaan edelleen tiivistää ja laajentaa. On myös muita keinoja hillitä pandemiaa. Ulkonaliikkumiskieltoa olisi lisäksi hyvin vaikea, ellei mahdoton valvoa, Pentikäinen sanoo.
"Politiikkaa ei voi tehdä vain pandemiaa ajatellen"
Pentikäinen kertoo, että yrittäjät kyllä ymmärtävät tilanteen vakavuuden, mutta päättäjien tulisi huomioida myös taloustilanne.
– Päättäjien pitää ymmärtää myös liikkumiskiellon hinta: työttömyys, konkurssit ja niiden aiheuttamat seuraukset. Politiikkaa ei voi tehdä vain pandemiaa ajatellen. Pitää nähdä kokonaisuus, hän lisää.
Jos asiointikielto tulee voimaan, tarkoittaa se yhdistyksen mukaan erittäin suuria ongelmia niille kaupan ja palvelualojen yrityksille, jotka toimivat kiellon piirissä olevilla alueilla.
Jo tällä hetkellä yritysten vaikeudet ovat Suomen Yrittäjien mukaan suurimmat pääkaupunkiseudulla.
– Jos kielto kestää viikkoja, se voi tarkoittaa miljardiluokan liikevaihtomenetyksiä, Pentikäinen sanoo.
Mikäli ulkonaliikkumiskieltoa edistetään, hallituksen tulee Pentikäisen mukaan myös huomioida yritysten selviytymiseensä tarvitsemat tuet.
– Tukilinjaukset pitää tehdä samalla, jotta yrityksillä on edes jonkinlainen näkymä eteenpäin. Lisäksi pitää nopeuttaa yhteistoiminta- ja lomautusprosesseja, jotta yrityksillä on edes mahdollisuus sopeutua uuteen tilanteeseen. Myös rokotuksia pitää keskittää välittömästi alueille, joilla tauti leviää pahimmin ja jotka uhataan sulkea, Pentikäinen vaatii.
Uusimmat
-
15:49
Saksan merivoimien komentaja: Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys unelmani täyttymys
-
15:42
MM-kisoissa ällistyttävä selkäsauna
-
15:35
Ilmajoen turvetuotantoalueen tulipalo on levinnyt metsään
-
15:30
Red Bull ja Aston Martin ajoivat seinään F1-harjoituksissa – kärjessä tuplayllätys
-
15:23
Venäjä takavarikoi satojen miljoonien edestä länsipankkien omaisuutta
-
15:02
Edullista aivojen kuntoutustapaa voi kokeilla kotonakin aivoverenkiertohäiriön jälkeen
-
14:59
Ruotsilta käsittämätön temppu MM-kisoissa – NHL-tähti sikaili itsensä suihkuun
-
14:54
Kommentti: Nyrkkeilyn ikivanha sanonta vaarassa Fury–Usyk-ottelussa – Mike Tyson osoitti sanat roskaksi
-
14:49
Valioliigan paras pelaaja valittu
-
14:45
Iida Vainio ja Archie Cruz hankkivat lemmikin: "Tervetuloa kotiin"
-
14:26
Pörssisähkön käyttäjille erinomaisia uutisia
-
14:23
Slovakian Ficon ennuste positiivinen
-
14:05
Raju muutos säässä tuo jopa lumikuuroja – helteisiin viikon tauko
-
13:35
Leijonien MM-debytantti sai jatkuvasti karuja uutisia – ei uskonut itseään upean käänteen keskellä: "Sanottiinko se?"
-
13:32
Brittitiedustelulta yksityiskohtaista tietoa Krimin ATACMS-iskusta – satelliittikuvat näyttävät tuhoutuneet hävittäjät
-
13:26
Liikemies Jussi Uoti kertoo tuomion tuoneista henkilöstöjuhlista: "Tein minkä tein"
-
13:22
Sivullinen löysi Sastamalassa keskiviikosta asti kateissa olleen naisen
-
13:08
Järkyttävä video Sean ”Diddy” Combsista leviää – potkii tyttöystäväänsä hotellin käytävällä
-
13:03
Euroopassa hinkuyskäepidemia, Suomessakin tautiryppäitä – yksi asia tulee muistaa: "Vastoin yleistä käsitystä..."
-
12:55
Läheltä piti -tilanne MM-kisoissa – Sami Kapanen joutui törmäyskurssille Kanadan supertähden kanssa: "Jos pyytää anteeksi"
-
Lataa lisää