Suomen uusi keihässensaatio tykitti itsevarmaa MM-puhetta – lähetti terveiset Tero Pitkämäelle ja Antti Ruuskaselle

Toni Kuusela säväytti Turun Paavo Nurmi Gamesissa heittämällä uudeksi keihäsennätyksekseen Dohan MM-rajan ylittäneen 83,40 metrin siivun. Kuudenneksi kisassa sijoittunut 25-vuotias heittäjä puhkui saman tien itsevarmaa MM-puhetta.

Kuusela arvioi kilpailun MM-paikoista tiivistyvän kesän edetessä. MM-raja on 83 metriä, ja Suomesta on mahdollista lähettää kolme miestä kisoihin. Oliver Helander sinkosi Paavo Nurmi Gamesissa 84,84-metrisen kauden kotimaisen kärkituloksen ja sijoittui kisassa neljänneksi. MM-paikoista voivat ilmoittautua taistelemaan myös ainakin Lassi Etelätalo sekä konkarit Tero Pitkämäki ja Antti Ruuskanen.

– Varmasti käydään tiukkaa kilpailua. En anna milliäkään jälkeen. Olen päättänyt, että Dohassa ollaan. Sinne myös sitten lähdetään, Kuusela paalutti.

Pitkämäki ja Ruuskanen eivät ole kauttaan vielä aloittaneet. Kuuselalla oli kaksikolle terävät terveiset.

– Viivalle. Mikäs siinä.

Kuusela heitti Paavo Nurmi Gamesissa upean kisan kiskaistuaan myös 82,25-metrisen heiton. Hänen aiempi ennätyksensä oli tältä kesältä 80,85.

Kuusela kokee pystyvänsä heittämään tänä kesänä vielä pidemmälle. Tärkeimpänä asiana hän pitää kuitenkin tason vakiinnuttamista korkealle.

Vielä viime kaudella Kuuselan paras tulos oli 78,45.

– Kun olet heittänyt 80 metriä ja rullaat sitten sinne 70–77 metriin, ei se ole mistään kotoisin.

– Uskon, että nyt on helpompaa. On saanut heitettyä kolme heittoa yli 80 metriä tänä kautena. Se ei ole enää sellainen peikko, joka on pakko heittää.

"Samanlainen show pystyyn"

Seuraavan kerran Kuusela aikoo kisata juhannuksena Kuortaneella.

– Onhan se mukavaa tällaisen jälkeen lähteä sinne. Pannaan samanlainen show pystyyn.

Kuusela on aiemmin kärsinyt nilkkavaivoista, mutta vaivaa on helpottanut tiukka teippaus eikä nilkka ole enää oireillut. Hän on myös alkanut suhtautua arjen yksityiskohtiin kehonhuollosta lähtien kokonaisvaltaisemmin.

– Kokonaisuus on paljon enemmän hallussa nyt. Aiemmin ei ehkä ollut niin ammattimaista kuin mitä olisi pitänyt.

Lue myös:

    Uusimmat