Suomen Nato-prosessi on jo lisännyt kyberhyökkäyksiä – sähköyhtiö Fortum yksi kohteista
Kyberturvallisuusasiantuntijoiden mukaan Suomen Nato-prosessi on jo lisännyt kriittiseen infran yrityksiin kohdistuvia kyberhyökkäyksiä, ja niiden määrän odotetaan kasvavan entisestään.
Huoltovarmuuskeskuksen mukaan vain jäävuoren huippu hyökkäyksistä näkyy häiriöinä yhteiskunnan toiminnassa.
Sähköyhtiö Fortumista kerrotaan, että kyberhyökkäysten määrä on jo kasvanut Suomessa.
– Minä en voi yksityiskohtiin mennä, mutta sanotaan näin, että me on havaittu se varsinkin jo puhutaan kyberalueesta. Meille tulee paljon enemmän kuin aikaisemmin, sanoo Fortumin turvallisuusjohtaja Juha Härkönen.
Kyberturvallisuusasiantuntija muistuttaa, että yksi Natoon liittymisen merkittävä hyöty olisi se, että Suomi saisi ennakkoon kyberhyökkäyksistä tiedustelutietoa Yhdysvaltojen Hunt forward -tietoturvaverkkosotilailta- ja asiantuntijoilta.
– Siinä kaikkien tärkein on se tiedustelutiedon tuottaminen, että saadaan ennakkovaroitus ja osataan varautua. Iso merkitys meille olisi, että saisimme avuksi Yhdysvaltojen kyberkapasiteetin, jos Venäjä aloittaisi Suomea kohtaan massiivisen kybersodankäynnin, sanoo toimitusjohtaja Aapo Cederberg Cyberwatchista.
Cederbergin mukaan yritysten tulee panostaa nyt kyberjohtamiseen.
– Häiriöitä varmasti tulee, mutta ei Suomea saada polvilleen. Se on ihan selvää, kyllä me tässä pärjätään.
Venäjä ei ole näyttänyt koko kyberarsenaaliaan
Huoltovarmuuskeskuksen selvityksen mukaan digitalisoinnin myötä kriittiset yritykset ovat riippuvaisia perusinfrasta eli finanssi-, teleliikenne, ohjelmisto-, energia- ja teollisuustuotantosta, jonka häiriöt heijastuisivat nopeasti ja laajasti yhteiskuntaan.
Fortumin mukaan kybervaikuttaminen voi kohdistua myös hakemusta käsitteleviin Nato-maihin.
– Kyllähän tässä on semmoisia elementtejä, että olen hämmästäýnyt, jos meihin ja muihin Nato-maihin, jotka hyväksyy ja käsittelee Suomen hakemusta, jos niihin ei pyritä vaikuttamaan.
Mutta onko Venäjä näyttänyt vielä kaiken kybermahtinsa?
– Minä en usko siihen. Olen oikeastaan lievästi yllättynyt, että se ei ole tämän vahvemmin näkynyt, lisää Härkönen.
Yksi syy tähän voi olla se, että Venäjä on kohdistanut kaikki voimansa Ukrainan alueelle, mutta jos siellä tilanne rauhoittuu, kyberhyökkäyksiä aletaan kohdistaa yhä enemmän muihin maihin.
Härkösen mukaan Fortum on valmistautunut tämän tyyppisiin kyberuhkiin kymmeniä vuosia.
– Nyt olemme kohdentaneet suojausta tiettyihin paikkoihin ja asioihin vielä tarkemmin.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää