Suomen museoima BUK kiinnostaa Venäjällä – pahamaineinen ohjusjärjestelmä suojeli Helsinkiä

Maailman ensimmäinen museoitu BUK-järjestelmä Hyrylään 1:57

Tuusulan Hyrylässä on ensimmäisenä maailmassa esillä ilmatorjuntaohjusjärjestelmä BUKin museoversio. 

BUK kuljetettiin Hyrylän Ilmatorjuntamuseoon viikon puolivälissä ja se on ensimmäistä kertaa näytillä yleisölle lauantaina. 

Suomi osti järjestelmän Venäjältä vuonna 1996 ja se turvasi pääkaupunkiseudun ilmatilaa. Suomi on korvannut BUKin norjalais-yhdysvaltalaisella NASAMS II –järjestelmällä. 

Ilmatorjuntamuseon johtaja Esa Kelloniemi uskoo, että harvinaisuudesta tulee museon vetonaula. Kiinnostusta museoitua sotakonetta kohtaan on ollut myös Venäjän mediassa. 

– Televisiotoimittaja soitti ja kysyi, milloin tämä on meillä museossa. Hän haluaa tulla tekemään juttua. On ihan selvää, että kun tämä on meillä ainoana maailmassa museoituna ja vieläpä länsimaassa, niin tämä tulee herättämään kiinnostusta yleisössä aika paljon, Kelloniemi arvelee. 

BUK nousi otsikoihin vuoden 2014 kesällä, kun Itä-Ukrainan separatistit ampuivat sen avulla alas malesialaisen matkustajakoneen ja 298 ihmistä kuoli. 

Muun muassa sen, mikä on BUKin ohjuksen lähtönopeus, ja muuta tietoa järjestelmästä voit katsoa pääkuvan videolta. 

Lue myös:

    Uusimmat