Suomen ilmailumuseon lastenpäivä-tapahtuma teki paluun kolmen vuoden tauon jälkeen. Paikan päällä pääsi silittämään tullikoiria, kokeilemaan pienoismallin kokoamista ja kokeilemaan simulaattorissa omia lentäjän kykyjään.
Ilmailumuseon myynti- ja markkinointipäällikkö Henri Äijälä kertoo, että erityisesti lentosimulaattori on monen pienen kävijän mieleen.
Lastenpäivä on ollut ilmailumuseolla perinteikäs tapahtuma, mutta koronan takia sitä ei ole voitu moneen vuoteen järjestää.
– Voi että näitä on ollut monta aiemminkin, mutta kolmen vuoden tauon jälkeen tämä tuntuu ensimmäiseltä.
Lentosimulaattorin lisäksi tapahtumassa oli muun muassa pienoismallityöpaja, tullikoiria, teatteriesityksiä, musiikkia ja museokierroksia.
– Perheethän on meidän tärkein kohderyhmä. Aurinkoinen keli vielä, niin eihän tämän parempaa voi toivoa.
MTV Live kävi kuvaamassa lastenpäivän tunnelmia ilmailumuseolla. Katso videolta päivän tunnnelmia sekä suomalaisen ilmailuhistorian tärkeitä lentokoneita.