Lassi Etelätalo, Toni Kuusela ja Antti Ruuskanen nappasivat keihäänheiton miesten edustuspaikat viikonloppuna käytävään yleisurheilun Ruotsi-otteluun. Ruuskanen on kolminkertainen arvokilpailumitalisti ja Etelätalo viime vuoden MM-nelonen, mutta Tampereelle kovakuntoisin keihäsmies saapuu länsinaapurista.
Kim Amb on kiskaissut tänä vuonna ennätyksensä 86,49, kun Suomen tilastoykkönen Etelätalo on joutunut tyytymään 82,20 metriin. Vuosi sitten Amb peittosi Tukholmassa Suomen keihäsmiehet. Ruotsi voitti miesten ottelun pistein 228–181 ja naisten 217,5–192,5.
– Ruotsilla on kärkeä ja leveyttä lajeissa, joissa me olemme haavoittuvia. Varsinkin juoksumatkoilla meidän pitää saada pisteitä enemmän kuin mitä tilastot meille ennustava, Suomen urheiluliiton valmennusjohtaja Kari Niemi-Nikkola ennakoi tiedotteessa.
Naisten keihään edustuspaikoista suomalaiset taistelevat tiistaina, kun Jatta-Mari Jääskeläinen, Jenni Kangas, Heidi Nokelainen ja Julia Valtanen kilpailevat Jyväskylässä.
Odotukset moukarissa ja pika-aidoissa
Suomi koki viikonloppuna takaiskun, kun pika-aituri Annimari Korte ilmoitti vetäytymisestään. Silti Suomelta riittää lähtöviivalle nopea kolmikko Nooralotta Neziri, Reetta Hurske ja Lotta Harala.
– Tilastojen perusteella miesten moukari ja naisten 100 metrin aidat ovat etukäteen Suomelle selkeitä kolmoisvoiton mahdollisuuksia, Niemi-Nikkola tuumi.
Miesten moukarikolmikosta Aaron Kangas on kiskaissut tällä kaudella 79,05. Heittolajien ruotsalaisvoimasta vastaavat Ambin lisäksi kiekkojätit Daniel Ståhl ja Simon Pettersson.
Mukana on myös 16-vuotias korkeushyppääjä Melwin Lycke Holm, joka on Ateenan olympialaisissa 2004 kultaa ponnistaneen Stefan Holmin poika. Pojasta tuli elokuussa nuorin koskaan Ruotsin mestaruuden korkeushypyssä voittanut urheilija tuloksella 213. Suomen Daniel Kosonen ja Arttu Mattila ovat ponnistaneet tällä kaudella parhaimmillaan 221.
– Jos hän olisi kolmas, se olisi hyvä. Kaikki muu olisi bonusta. Suomi on suuri ennakkosuosikki korkeudessa, mutta on hyvä asetelma olla altavastaaja, poikaansa valmentava Stefan Holm sanoi uutistoimisto TT:lle.
Yleisurheiluvideot
Uusimmat
-
19:23
Manchester Unitedilta karua nyhjäämistä
-
19:20
"En ollut hyvä ihminen poliisina" – Mikael Runebergin ura Jari Aarnion alaisena päättyi potkuihin ja vankeustuomioon
-
19:17
Kynttilät lepattavat paikalla, jossa pieni poika menetti henkensä: "Raskas asia koko Mäntsälälle"
-
19:17
TTK-voittaja Pernilla Böckerman paljastaa, jäikö tanssi osaksi elämää
-
19:10
Seireenien kutsussa piilee totuus: Viehtyneet miehet ottavat enemmän riskejä
-
18:46
Robert Lewandowski ilmiömäisessä vireessä: turbohattutemppu!
-
18:25
Ässät teki kovan tempun SM-liigassa – loppuhetkillä hurjaa draamaa
-
17:58
WP kertoo Mossadin kavalasta operaatiosta: Varmisti, että hakulaiteräjähdys silpoo käyttäjältään kummatkin kädet
-
17:45
Politiikan tutkija: Stubbin arvio tarpeetonta pelottelua
-
17:40
Ruotsissa ampumatapaus ostoskeskuksessa: "Asiakkaita kehotettiin suojautumaan"
-
17:34
Ilveksen profiilihankinnalle huojentava onnistuminen – SM-liigan sarjakärjellä rajuja ongelmia
-
17:30
Niina Lahtinen kiroaa TTK-tansseissa yhtä haastavaa asiaa – Mika Saukkosen tapa suhtautua siihen sen sijaan hämmentää
-
17:27
Nyt on helpot halloween-keksit! Näin teet noidanhattuja
-
17:26
Nordean asiakkaiden mitta alkaa täyttyä, moni miettii pankin vaihtoa: "Terveisiä vaan Nordean herrat!"
-
17:15
Pyhäjärveltä löydettiin ruumis – poliisi ei epäile rikosta
-
17:10
Sirpa Selänne avaa, miten Yhdysvalloissa voi äänestää: "Kuinka kukaan voi luottaa näiden vaalien tuloksiin?"
-
17:05
Uutta tietoa pelottavasti tuupertuneesta AC Oulun pelaajasta – tutkimuksista huojentava viesti
-
17:03
Gazan väestönsuojeluvirasto: Jabalian alueella useita lapsia kuollut Israelin iskuissa – MTV seuraa
-
16:58
Lääkäriopiskelijoille työvelvoite julkisella puolella? Lääkäriliitto ei innostu: Rahoitusongelmiin tarjotaan yksinkertaista ratkaisua
-
16:45
Laaja häiriö esti maksukortteja toimimasta tuntien ajan
-
Lataa lisää