Suomalaisperhe juoksi paniikissa pois rannalta

Suomalaisperhe oli maanjäristyksen aikaan Thaimaan rannan tuntumassa. Perheen isä, Kimi Partanen kertoo MTV3:lle, kuinka perhe lähti juoksemaan kohti hotellia.

– Istuimme baarissa ja näimme ihmisten juoksevan rannalta. Baarin omistaja kertoi, että tsunami on tulossa. Meihin iski paniikki. Lähdin vaimoni ja 13-vuotiaan poikamme kanssa juoksemaan hotellille päin.

Partanen omistaa vaimonsa kanssa hotellin, joka sijaitsee 500 metriä rannasta. Varoituksen jälkeen heidän hotellinsa alkoi täyttyä ihmisistä. Moni juoksi myös vuorille pakoon.

– Hotellillamme on katolla paikka, johon osa halusi mennä pakoon. Pikkuhiljaa sieltä kuitenkin on porukka tullut alaspäin, kun tsunamivaroitusta ei enää ole.

Partasen mukaan omalle pelolle ei saanut antaa valtaa, sillä 13-vuotias poika pelkäsi tilanteessa kovasti.

– Kun on tuo poika mukana, pitää ottaa iisisti. Sanoin, että juostaan nyt vaan hotellille ja katsotaan siellä, mitä tapahtuu. Yritin rauhoittaa häntä.

Partaset ovat asuneet Thaimaassa kolme vuotta. Tätä ennen he eivät ole kokeneet tsunamihälytystä, ainoastaan harjoituksia.

Sukellusfirma: Pahin paniikki ohi

Sukellusfirmassa työskentelevä Tiina Salmesvirta kertoo tilanteen olevan tällä hetkellä rauhallinen.

– Meillä oli vene juuri tulossa satamaan, kun varoitus annettiin. Saimme nopeasti kaikki asiakkaat pois mereltä, varauspäällikkönä Phuketin Raya Divers -sukellusyrityksessä toimiva Salmesvirta kertoo.

Salmesvirran mukaan ihmiset nousivat varoituksen aikaan ylemmäs vuorille autoilla ja mopoilla. Salmesvirta on asunut Thaimaassa vuodesta 2005 asti.

– Tämä on suurin varoitus ja järistys pitkään aikaan. Ei ole vuoden 2004 jälkeen ollut näin suurta järistystä tuolla Sumatralla. Vuosittain on kuitenkin yleensä yksi tai kaksi tsunamivaroitusta, mutta ne ovat olleet pienempiä - ja sellaiset varoitukset perutaan aika nopeasti.

Lue myös:

    Uusimmat