Kansakunnittain kaikkien aikojen suurimmat melonnan MM-kilpailut käynnistyivät torstaina Espanjan Sevilassa. Maita on mukana ennätykselliset 72, kun viime vuonna Puolan MM-kisoissa oli "vain" 55.
Suomen Kimmo Latvamäki irtaantui vauhdilla kanssakilpailijoistaan ja teki päivän neljänneksi nopeimman ajan 1.40,260 miesten kajakkiyksiköiden 500 metrin alkuerässään, jossa sijoittui toiseksi Australian Nathan Baggaleyn jälkeen.
Baggaley saavutti ajan 1.40,080 latvanmeän johdettua vielä 50 metriä ennen maalia. Kaikkiaan 48 maan urheilijat taistelivat K-1:n 500 metrin välieräpaikoista torstain alkuerissä, joissa hallitseva maailmanmestari Unkarin Akos Vereckei voitti oman eränsä ajalla 1.41,894. Kaikista eristä kuusi parasta selvitti kanoottinsa perjantain välieriin. Naisten yksiköissä Suomen Anne Rikala meloi viidenneksi kajakkien 500 metrillä ja jatkaa näin myös välierissä.
Sen sijaan 1000 metrillä hän putosi jatkosta. Suomalaiskaksikot melovat K-2-luokan 500 metrin lisäksi myös 1000 metrin alkuerät ja lunastivat kummallakin matkalla välieräpaikat. Miehissä pari Kalle Mikkonen-Mikko Keso meloi K-2:n 500 metrin alkuerässä kolmanneksi ajalla 1.31,808.
Naisten kaksikko oli myös hyvässä vauhdissa, sillä pari Jenni Honkanen-Filippa Sjöberg oli 500 metrillä miesten tavoin kolmantena. Suomalaiskaksikon erän voitti hallitseva maailmanmestaripari Unkarin Szilvia Szabo-Kinga Bota, ja toiseksi meloi suomalaisillekin hyvin tuttu pari Ruotsin Anna Karlsson-Sofia Paldanius.
K-2-luokan 1000 metrillä suomalaisille irtosi myös välieräpaikka kuudennella sijalla. Myös Suomen kajakkinelonen Lauri Palmroth-Panu Kanniainen-Petteri Pitkänen-Marko Vasenius meloi alkueränsä seitsemäntenä välieriin.
(MTV3-STT)