Suomalaiset synkeinä: Mistä todellisia ystäviä saa?

Helmi kysyi lukijoiltaan, miten aikuinen löytää ystäviä. Kyselyssä selvisi, että moni kokee olevansa hyvin yksin, vaikka satunnaisia tuttavuuksia löytyykin esimerkiksi työpaikalta.

Helmi pyysi suomalaisia kertomaan, mistä he ovat löytäneet uusia ystäviä. Yli 300 henkilöä kävi kertomassa vinkkinsä ystävien metsästämiseen. Moni kuitenkin tunnusti, ettei ystävystyminen ole aikuisena helppoa, ja siksi yksinäisyys onkin arkea monelle suomalaiselle.

"Golf on mitä mainioin harrastus löytää ystäviä"

Vastaajista 31 prosenttia uskoi, että ystäviä löytää helposti harrastusten parista. Vastaajien mukaan samat kiinnostuksenkohteet auttoivat keskustelujen aloittamisessa, ja aktiivisella asenteella sai uusia tuttavia.

– Aloitin ratsastuksen 35-vuotiaana 15 vuotta sitten ja olen saanut sen parista monia uusia ystäviä ja kavereita. Yhteinen mielenkiinnonkohde auttaa luontevasti kontaktin luomisessa. Ystävät ovat 20 vuotta nuorempia tai vanhempia omaan ikääni verrattuna, ja se on vaan hyvä asia.

– Golf on mitä mainioin harrastus löytää ystäviä. Samassa ryhmässä pelaavat henkilöt tutustuvat kierroksen aikana toisiinsa, joka kestää suunnilleen neljä tuntia. Golfin naistoimikunnat järjestävät myös erillisiä naisten iltoja tai pelipäiviä, jolloin lajista kiinnostuneet pääsevät tutustumaan toisiinsa hyvän ruoan, golfin, saunan ja ystävien kera. Näiden tapahtumien kautta on mukavaa lähteä pelaamaan kun on paljon pelikavereita!


– Etsi itsellesi uusi kiinnostava harrastus ja ota se myös tosissasi, etkä vain liity johonkin porukkaan näön vuoksi. Aktiivisuutesi kyllä huomataan ja saat arvostusta ja sitä kautta uusia ystäviä.

"Töissä väkisin tutustuu ihmisiin"

20 prosenttia oli löytänyt uuden ystävän töistä. Moni kuitenkin koki, ettei työkaveruus edennyt muunlaiseksi ystävyydeksi. Työpaikka miellettiin paikaksi, jossa on pakko tutustua muihin, mutta vastaajien mukaan aikuisena on hankalaa solmia pysyviä, syviä ystävyyssuhteita.

– Töissä väkisin tutustuu ihmisiin ja joskus jopa ystävystyy. Vanhempana sekin on vaikeampaa. Siis ystävystyminen.

– Töissä joutuu pakostikin vaihtamaan muutaman sanan työkaverien kanssa, joten voi syntyä ystävyyssuhteita. Ehkä yleisimmin kaverisuhteiksi ne jäävät.

– Työkaverit on työkavereita, mutta muita ystäviä en ole löytänyt. Tuntuu, että kaikilla on omat ystävänsä. Ikäiseni naiset ovat ollakseen, vaikea ystävystyä kenenkään kanssa

"Tapasimme lomamatkalla Intiassa"

Vastanneista seitsemän prosenttia opasti etsimään uusia tuttavuuksia vapaa-ajalta. Matkustaminen koettiin hyväksi tavaksi tutustua uusiin ihmisiin. Viitisen prosenttia vastaajista sen sijaan oli saanut kaverin baarista.

– Matkustin yksin Lontooseen. Menin pubin terassille, ja kysyin, onko tässä pöydässä vapaata. Pöydän ääressä istuva lontoolaisnainen vastasi: yes. Siitä alkoi juttutuokiomme, ja sovimme seuraavaksi aamuksi tapaamisen markkinoille. Nauru ja juttu luistivat, ja meistä tuli ystävät. Nyt olen käynyt hänen luonaan kylässä, ja hän tulee joskus Suomeen meille. Kannattaa olla rohkea, ja alkaa jutella ihmisille kaduilla, turuilla ja toreilla.


– Tapasimme lomamatkalla Intiassa. Olimme samassa hotellissa ja kuljimme nelistään miestemme kanssa koko loman. Kotosuomessa meistä tuli ystäviä, pidämme yhteyttä ja tapaamme toisiamme. Aikuisena ystävystyminen on vaikeaa ja sitä on tarkka siitä kenet päästää lähelleen. Uskon että näin oli tarkoitettu, olen onnellinen uudesta ystävästäni.

– Vapaa-ajalla on hyvä mahdollisuus törmätä samanhenkisiin ihmisiin, joiden kanssa voi solmia ihmissuhteita. Avoimuus ja ennakkoluulottomuus ovat hyveitä, joita kannattaa hyödyntää.

"Ystäviä saa rohkeasti vain puhumalla"

Kuusi prosenttia kertoi löytäneensä seuraa jotenkin muuten. Vastanneiden mukaan oli tärkeää olla rohkea ja puhua suoraan itsestään ja tuntemuksistaan sekä ottaa kontaktia ihmisiin. Osa vastanneista kuitenkin muistutteli, ettei ketään voi pakottaa ystäväksi, vaikka itse miten haluaisi uusia tuttavuuksia.

– Sairaalan huonekavereista voi saada ikuisia ystäviä.

– Riippuu ihan ihmisestä ja hänen luonteestaan miten uusiin ihmisiin tutustuu. Uusiin ihmisiin voi tutustua töissä, harrastuksissa, vapaa-ajalla vaikka kirjastossa, uimahallissa tai muualla. Lasten kautta uusia ystäviä tulee ropisemalla ja jos sattuu omistamaan koiran, niin sittenhän niitä ystäviä ja tuttuja vasta tuleekin. Minä olen saanut uusia kavereita bussipysäkiltä ja postilaatikolla käydessä. Mutta se on tämä karjalainen luonne, kun alkaa jutella ihmisten kanssa eikä mulkoile toisia epäluuloisen näköisenä... Ihmiset, jotka eivät ole eläinrakkaita, eivät ole tutustumisen arvoisia. Siitä pidän kiinni!

– Ystäviä saa tietenkin rohkeasti vain puhumalla. Yhtäkkiä heti kun itse avasin suuni enkä jaksanut enää esittää kivaa, vaan olin oma itseni ja aloin puhua missä ja milloin vain, tuttavuuksista tuli kavereita, ja joistakin kavereista ystäviä ja joistain ystävistä sydänystäviä... Avoimuutta ja rohkeutta puhua tilanteessa kun tilanteessa. Pienet kahvilat ovat parhaita juttupaikkoja lähempään tutustumiseen.


– Itse en ole koskaan erityisemmin etsinyt seuraa! Mutta lähinnä vapaa-ajan myötä sekä uskonnollisen vakaumukseni myötä niitä on tullut, ja muutama nuoruudenaikainen ystäväkin on säilynyt. Mielestäni on jokseenkin epätoivoista hankkia harrastus vain seuran vuoksi. Tai mennä jopa kyttäämään jotakuta hänen työmatkansa varrelle tai jopa työpaikalle saadakseen "ystävyyttä". Itse olen kokenut jälkimmäistä vastakkaisen sukupuolen taholta iät ja ajat. Sellainen todellakin vain lähinnä ärsyttää! Varsinkin näin varattua naista. Ystävyyttäkään ei voi pakottaa

– Ne harvat hyvät ystävät lapsuudesta ja teiniajoilta ovat kariutuneet muuttojen ja niin erilaisten elämäntilanteiden myötä. Uuden nykyään todella läheisen ystäväni löysin ammattikorkeakoulusta, ja tähän ystävyyteen eivät vielä useatkaan työvuodet tulleet väliin. Lisäksi poikaystäväni siskosta on tullut minulle todella läheinen ihminen, aivan kuin todelliselle ystävälle hänen kanssaan voin puhua kaikesta ja soittaa koska vaan.

"Olen jäänyt yksin"

Kaikista kyselyyn vastanneista huikeat 29 prosenttia tunnusti, ettei tiedä, miten ystäviä saisi lisää. Vastaajat kertoivat kokevansa yksinäisyyttä. Moni haluaisi uusia ystäviä, muttei tiennyt, mistä aloittaisi etsimisen. Joillekin vastaajille oli myös käynyt niin, että ystävät olivat ajan tai eron myötä kadonneet, eikä uusia ollut löytynyt.

– Minulla ei juurikaan ole ystäviä. Olen ujo, joten minun on erittäin vaikea tutustua uusiin ihmisiin.

– Olen jäänyt yksin ja kaipaisin todellisia ystäviä.

– Erosin yli neljä vuotta sitten, silloin menetin ainoat ystäväni. He olivat miehen sukulaisia, valitsivat puolensa… Olen näiden vuosien aikana opiskellut uutta ammattia, ollut töissä, harrastanut kansalaisopistossa ja ollut mukana järjestötoiminnassa, mutta mistään ei ole ystävää jäänyt. Naispuolisia tuttuja vain, joiden kanssa kaupungilla moikataan, ei enempää. Sitä kautta on tullut Facebook-kavereitakin, mutta saattaa olla, etteivät kaupungilla edes moikkaa. Mieskavereiden kanssa tulee enemmän juteltua henkilökohtaisia asioita ja rentouduttua sängyssä, tyydytämme toistemme tarpeet, mutta siihen se sitten jääkin. Kaikilla tuntuu olevan jo riittävästi ystäviä.

– Ihmiset eivät tunnu jaksavan pitävän yhteyttä. Ärsyttää se, että joku ottaa pitkän ajan kuluttua yhteyttä, mutta sitten parin yhteydenoton jälkeen lopettaa taas yhteyden. Tuntuu, että loppuelämän saa yrittää vaan tottua tähän yksin olemiseen.

Lue myös:

MTV3/Helmi

Kuvat: Colourbox

Lue myös:

    Uusimmat