Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 170-vuotta

Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa vietettiin tänään merkkipäivää: seura perustettiin 170 vuotta sitten.


Helsingin Kruununhaassa sijaitsevan kunnianarvoisan Suomen Kirjallisuuden Seuran rakennuksen ovet ovat olleet kävijöille avoinna koko päivän. Seuran suojissa toimivat niin kansanrunous- kuin kirjallisuusarkisto, kirjasto sekä kustannusosasto.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura perustettiin vuonna 1831 edistämään suomen kielen kirjallista viljelyä. Se avasi tien suomalaisen henkisen perinteen aarteistoon julkaisemalla Kalevalan ja Kantelettaren. Seuran perustivat kansallisen herätyksen saaneet nuoret miehet, jotka toimivat Helsingin yliopistossa.

Lääkäriksi valmistunut Elias Lönnrot oli seuran ensimmäinen sihteeri. Seuran yhtenä kulmakivenä on edelleen perinteentalletus. Kansanrunousarkisto on lajissaan suurimpia maailmassa. Sen kokoelmat sisältävät yli kolme miljoona numeroa eli 530 hyllymetriä käsikirjoitusmuistiinpanoja, 15 000 tuntia ääninauhaa, 1100 tuntia kuvanauhaa ja noin 117 000 valokuvaa.

Perinteikäs kustantaja

Kirjakustantamona SKS kuuluu maan vanhimpiin. Vuosittain julkaistaan kuutisenkymmentä uutta nimikettä. Joukossa on väitöskirjoja, sanakirjoja, perinneantologioita ja valokuvateoksia. Kustannusohjelmaan kuuluu myös lukuisia sarjoja kuten Suomi-sarja, Tietolipas, Suomalaisen kirjallisuuden klassikoita ja Kansanelämän kuvauksia.

Vuoden 2001 uutuuksia ovat mm. virolaisen Rein Taageperan kirjoittama Suomalais-ugrilaiset kansat ja Venäjä sekä Satu Apon Viinan voima. Jälkimmäisessä kirjoittaja tarkastelee millaiselta näyttää perinteinen juomakulttuurimme, kun sitä katsotaan alkoholinkäyttäjän näkökulmasta.

Aili Nenola on toimittanut Inkerin itkuvirret. Teos sisältää kaikki Inkeristä kerätyt itkuvirret. Uutena kustannusjohtajana Matti Suurpään siirtyessä eläkkeelle aloittaa huhtikuun alussa fil.maist. Päivi Vallisaari. Seuran kirjallisuusarkisto saa myös toukokuun alussa uuden johtajan Kaarina Salan siirtyessä eläkkeelle. Virkaan on valittu fil.toht. Anna Makkonen. Kirjojen lisäksi SKS julkaisee omaa Hiidenkivi-lehteä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat