Kilpakävelijä Heta Veikkola taisteli äärimmäisyyksiin asti 35 kilometrin kilpailussa helteisessä Dublinissa sunnuntaina. Veikkola joutui keskeyttämään noin 32 kilometrin kohdalla, kun järjestäjät olivat ehdottaneet kilpailun päättämistä.
– Muutama kilometri ennen maalia kävin oksentamassa. Sitten kävin kerran hakemassa maasta vauhtia, ennen kuin järjestäjät tulivat sanomaan, että olisiko paras keskeyttää, Veikkola kertasi Urheiluliiton tiedotteessa.
Veikkolalla oli ongelmia 10 kilometristä lähtien nesteen imeytymisen suhteen. Veikkola käveli omien sanojensa mukaan hyvää vauhtia siihen asti, että helle ja imeytymisongelmat vaativat veronsa.
Veikkolan kilpailukausi jatkuu alkavalla viikolla alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa Norjassa. Siellä ohjelmassa on 10 000 metrin ratakävely.