Suomalainen tarkkailija USA:ssa: Vaalien haaste on äänestäjien henkilöllisyys

Kolme suomalaista vaalitarkkailijaa valvoo äänestyksen sujumista Yhdysvaltain tänään käytävissä presidentinvaaleissa.

Yksi heistä on Suomen Etyj-valtuuskunnan varapuheenjohtaja, perussuomalaisten kansanedustaja Ismo Soukola.

Soukola ja muuta tarkkailijat laskeutuivat Washingtoniin perjantaina. Tukeva paketti vaalifaktaa tarkkailutehtäviä varten on saatu.

Soukola kertoo MTV3 Uutisten haastattelussa, että vaalitarkkailijan työ Yhdysvalloissa sisältää paljon samoja aineksia, kuin Suomessakin.

- Täällä on aika tiukat säännöt, samaan tapaan kuin Suomessakin. Tarkkailijan työhön kuuluu järjestelyjen seuraamista, vaalipaikkatoiminnan tarkkailua ja muuta yleistä. Suurin haaste on Soukolan mukaan henkilöiden äänestysoikeuksien tarkistaminen ja äänestäjien rekisteröinti.

Yhdysvalloissa ei ole sähköistä äänestäjärekisteriä. Henkilö voi rekisteröityä tietyin ehdoin äänestäjäksi vasta äänestyspaikalla.

Myrsky voi siirtää tulosta

Yhdysvaltain itärannikkoa moukaroinut Sandy-myrsky on ennakkokaavailujen mukaisesti mukana äänestyspäivässä.

Tarkkailija Soukolan mukaan myrsky ei ole liiemmin näkynyt Washingtonissa. Mutta New Yorkissa ja New Jerseyssä tilanne on toinen.

- Noilla paikkakunnilla on laajojakin alueita ilman sähköä. Eikä ennakkoäänestys ole onnistunut. Toisaalta ihmisillä on isompiakin murheita, kun äänestäminen, kun koti on mennyt, Soukola sanoo.

Hänen mukaansa äänestyslippujen kuljettaminen myrskyalueilta laskentaan saattaa viivästyttää voittajan sataprosenttista julistamista hyvinkin pitkään. Aiemmin on arveltu, että tuloksen julkistaminen voisi pahimmillaan venyä pari viikkoa.

- Kyllä täällä pyritään varmistamaan kaikille äänestysmahdollisuus. On järjestetty liikkuvia äänestysautoja, äänestysaikaa on pidennetty ja muuta sellaista.

"Tasapeliltä haisee"

Tuoreimpien mielipidemittausten mukaan demokraattien Barack Obama ja republikaanien Mitt Romney ovat tasoissa.

Ismo Soukola seuraa vaaleja tarkkailijana Washingtonissa. Hänen vaalinenänsä on mittausten kanssa samoilla linjoilla.

- Ilmapiirissä täällä tuoksuu, että tilanne on ehdokkaiden välillä hyvin tasaväkinen.

Vaaleissa valitaan presidentin ja varapresidentin lisäksi 435 jäsentä edustajainhuoneeseen sekä kolmasosa senaatin jäsenistä.

(MTV3)

Katso Päivi Sinisalon juttu Washingtonista (Huomenta Suomen uutiset 6.11.2012)

Lue myös:

    Uusimmat