Suomalainen eläinlääkäri piti yli sataa hevosta järkyttävissä olosuhteissa Ranskassa – kuolleita eläimiä pinottiin kasaan, koirien ruumiita löytyi ulosteiden keskeltä

Suomalainen eläinlääkäri piti hevosia järkyttävissä olosuhteissa Ranskassa 0:38

Viranomaiset tekivät järkyttävän löydön tehdessään täsmäiskun maaliskuun lopulla suomalaisen eläinlääkärin omistamalle tilalle Ranskassa. Kaikki tilalla olleet 103 hevosta takavarikoitiin huonon kohtelun ja laiminlyönnin vuoksi.

Jo 11 hevosta on kuollut tämän vuoden aikana. Tila sijaitsee Saone-et-Loiren alueella Cronat’ssa. Lääkäri on omistanut tilan viisi vuotta.

Tapauksesta kertoi Suomessa ensimmäisenä Iltalehti.

Hevoset olivat vapaana yli 170 hehtaarin alueella, eikä niille tarjottu tarpeeksi juomavettä. Osa oli loukkaantuneita ja suurin osa aliravittuja. Hevosten kuntoluokka oli asteikolla yhdestä viiteen kaksi, mikä tarkoittaa niiden olevan hyvin laihoja.

Suurin osa hevosista oli nuoria ja niitä oli useaa eri rotua. 

Eläisuojelujärjestö Réserven mukaan talli ja ympäristö olivat karmeassa kunnossa. Maassa lojui muun muassa luita ja lääkepakkauksia. Tilalta löytyi myös useita kuolleita koiria saastaisista olosuhteista ulosteiden keskeltä.

Eläinlääkäri ei ota vastuuta

Viranomaiset olivat tehneet tarkastuskäyntejä tilalle aiemminkin. Esimerkiksi helmikuussa tarkastajat löysivät tilalta neljä kuollutta hevosta, jotka oli pinottu yhteen kasaan.

Cronat’n kaupungissa on tullut useita ilmoituksia vapaana olevista hevosista. Tilan aidat olivat huonossa kunnossa ja hevoset olivat villiintyneet laiminlyönnin seurauksena.

Cronat’n pormestari on ranskalaislehden mukaan helpottunut, että tilanne etenee parempaan suuntaan.

– Näin laihojen hevosten näkeminen ilman ruokaa ja vettä on todella iso juttu. Olemme iloisia, että viranomaiset pitävät nyt huolta näistä eläimistä.

Cronat’n viranomaiset ovat valtuuttaneet eläinsuojelujärjestö Réserven huolehtimaan hevosista seuraavat kolme kuukautta, kunnes ne saadaan myytyä. Hevoset ovat vielä niin huonossa kunnossa, ettei niitä voida siirtää. Niitä käydään hoitamassa tilalla.

Iltalehti kertoo, että suomalainen eläinlääkäri ei ota vastuuta hevosten kuolemista tai surkeista oloista. Ranskalaislehden mukaan hän vahvistaa 11 hevosen kuolleen vuoden alusta, mutta sanoo niiden kuolleen joko vanhuuteen tai ruokamyrkytyksiin.

Iltalehden mukaan lääkäri on tuomittu eläinsuojelurikoksesta myös Suomessa vuonna 2015.

Virossa viranomaiset ottivat vuonna 2014 huostaan naisen pitämät 15 hevosta ja ponia.

 

Lue myös:

    Uusimmat