Mainos

Sunnuntaisuomalainen: Henkirikoksia vähemmän kuin koskaan

Suomessa tehdään vähemmän henkirikoksia kun koskaan aiemmin.

Maamme historia ei tunne toista yhtä pitkää yhtenäistä jaksoa, jolloin henkirikollisuus oli ollut yhtä matalalla tasolla kuin nyt, kertoo Väli-Suomen Median Sunnuntaisuomalainen.  

Ajanjaksolla 2010-2014 henkirikosten määrä jäi jokaisena vuonna alle kahteen sataatuhatta asukasta kohti. Laskeva trendi alkoi 1990-luvulla, ja se noudattaa yleiseurooppalaista ja länsimaista kehitystä.  

Historioitsija Heikki Ylikangas arvioi, että tehokkain tapa vähentää henkirikollisuutta on tuloerojen kaventaminen.  

Kuolemaan johtaneiden rikosten harvenemista on selitetty myös väestön ikääntymisellä, yhteiskunnan arvoilla ja käyttäytymiskulttuurin muutoksilla.  
Suomessa on kerätty tietoa henkirikoksista 1750-luvulta asti.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja