Suklaaunelmat sulavat suuhun ja sisustukseen

Tee itse herkullisia suklaakonvehteja tai hanki juhliisi upea suklaaputous. Tumma herkku maistuu myös sisustuksessa.

Jos suklaa on suosikkisi, et ole ainoa. Belgialaisen Caobisco-suklaayhdistyksen mukaan Suomessa syödään vuodessa hieman yli seitsemän kiloa suklaata henkilöä kohti, jonka ansiosta olemme maailman yhdeksänneksi eniten tummaa herkkua syövä kansa. Eniten sitä syövät irlantilaiset, joiden vuosikulutus on hieman alle 12 kiloa henkeä kohti.

Suklaa tekee juhlan

Upea suklaaputous on juhlien maistuvin vieras tai sensuelli lisä kahdenkeskiseen illanviettoon. Voitte dipata esimerkiksi hedelmiä, pähkinöitä ja marjoja. Näyttävän taideteoksen löydät esimerkiksi Suklaafondue.fi-sivustolta.

Tumma herkku toimii myös hyvänä tuliaisena isäntäväelle tai yllätyksenä ystävälle. Herkulliset suklaakonvehdit voit tehdä myös itse, jolloin ne ovat kaikki suosikkimakuasi.

Persoonalliset herkkupalat voit koristella esimerkiksi siirtokuvilla tai kimaltelevilla efektiväreillä. Nettikauppa Confetista löydät myös suloisia muotteja ja muita tarvikkeita, joilla syntyvät konvehtien lisäksi suklaatikkarit ja mehevät browniet.

Laita suklaat kauniisti esille värikkääseen rasiaan tai lasipurkkiin, ja koristele se nauhoin ja rusetein. Voit myös laittaa suklaarasiaan Amerikan tyyliin silkkipaperia, jolloin se on entistäkin houkuttelevampi. Muista kuitenkin laittaa silkkipaperin ja suklaan väliin esimerkiksi foliota, etteivät konvehtisi tahriinnu.

Sisusta suklaalla

Suklaa on kaunista katsottavaa, mikä tekee siitä inspiroivan elementin myös sisustuksessa.

Pehmeät suklaansävyt sopivat kaikkiin koteihin, sillä ne eivät vie huomiota kirkkaammilta väreiltä, vaan keventävät yleisvaikutelmaa. Etenkin valkosuklaa on väri, joka herättää muut sävyt henkiin. Valitsemalla huoneeseen suklaan eri sävyjä luot pehmeän ja harmonisen tunnelman.

Kuvat: Shutterstock

Hannele Järvelä/ MTV3

Lue myös:

    Uusimmat