Suomi 2007. Ohjaus: Olli Saarela. Käsikirjoitus Virpi Hämeen-Anttilan romaanin pohjalta: Mika Ripatti. Kuvaus: Robert Nordström. Leikkaus: Benjamin Mercer. Tuotanto: Ilkka Matila. Pääosissa: Kari Heiskanen, Krista Kosonen. Kesto: 102 min. Levittäjä: Nordisk Film.
David Lodge ja Alison Lurie kirjoittavat herkullisesti yliopistoromansseista ja ihmissuhdesotkuista. Niistä ei tietääkseni ole tehty elokuvia, koska kirja-älykköjen maailma ei ole kovin elokuvallinen eikä dynaaminen. Virpi Hämeen-Anttilan Suden vuosi -romaanissa kirjallisuustieteen dosentti Mikko Groman pohdiskelee 1800-luvun ranskalaista runoutta, erityisesti Baudelairea, jonka maailmaa hän ymmärtää paremmin kuin arkitodellisuutta. Yliopistomaailmassa taistellaan apurahoista ja viroista – henkilökohtaisilla suhteilla on tiedemaailmassa todella väliä. Gromanin väitöskirjan etenemistä ei auta se, että rikas vaimo vaihtaa hänet edustavampaan ja menestyvämpään kumppaniin.
Luettuani Hämeen-Anttilan viihdyttävän ja terävän esikoisromaanin pari vuotta sitten ajattelin lukeneeni kahden akateemisen ihmisen rakkaustarinan, jossa epilepsialla on suuri rooli. Olli Saarelan elokuvan aihe taasen on epilepsia, ja rakkaudella on sairaudelle alisteinen rooli. Rajuista epilepsiakohtauksista ja tajunnan sumentumisesta syntyykin toki suurempaa draamaa kuin kirjallisuusluennoista ja -keskusteluista.
Groman ällistyy ja lumoutuu opiskelijansa parista lauseesta, joissa tämä tiivistää sen, mitä hän itse yrittänyt selvitellä pari vuotta. Kirjallisuuden lisäksi heitä kalvaa ja samalla yhdistää eri syistä syntynyt ulkopuolisuuden tunne. Epilepsia sekä jarruttaa että avittaa Gromanin ja kirjallisuudenopiskelija Sari Karaslahden romanssia, kuten kirjassakin. Asiaa eivät helpota suku, ystävät ja kollegat, jotka yksimielisesti julistavat tuomionsa.