STX Finlandin lainasta ei päätöstä

STX Finlandin valtiolta pyytämästä lainasta ei tehty tänään päätöstä, kerrotaan hallituslähteistä.

Asia jäi pöydälle talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa. Asian käsittely jatkuu huomenna.

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) kommentoi alkuillasta uudelleen tietoja STX-laivanrakentajan korealaisen emoyhtiön taloudellisesta tilanteesta. Vapaavuori sanoi eduskunnan kyselytunnilla, että myös näillä tiedoilla on oma merkityksensä.

Vapaavuoren mukaan hallituksen harkintaan vaikuttaa kuitenkin valtava määrä muitakin asioita. Hän sanoi, että kysymys on kokonaisarviosta.

Aiemmin iltapäivällä Vapaavuori sanoi toimittajille, että hallitukselle riittää tieto STX-Finlandin tilasta.

STX:n on kerrottu haluavan valtiolta lainaa 50 miljoonaa euroa, jotta Turun telakka saisi miljardiluokan risteilijätilauksen. Helsingin Sanomien mukaan STX on länsimaisen mittapuun mukaan maksukyvytön.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat