Suomi ei hyväksy ennaltaehkäiseviä iskuja Iraniin, sanoo presidentti Alexander Stubb Ylen Kultaranta-haastattelussa.
Israel on perustellut tekemiään iskuja sillä, että se haluaa estää Irania kehittämästä ydinasetta.
– Suomihan ei allekirjoita ennaltaehkäiseviä iskuja. Israelilla on tietysti oikeus puolustaa itseään, Stubb sanoo.
Israel aloitti perjantain vastaisena yönä Iraniin ilmaiskut, jotka ovat jatkuneet kolmen päivän ajan. Israel on iskenyt muun muassa Iranin ydinlaitoksiin ja surmannut maan ylintä sotilasjohtoa.
"Palestiinan tunnustaminen ei nyt tarkoituksenmukaista"
Stubbin mukaan ei ole tarkoituksenmukaista, että Suomi tunnustaisi Palestiinan valtion juuri nyt.
Stubb sanoo, että tunnustamisen hetki tulee jossain vaiheessa osana suurempaa joukkoa. Palestiinan tunnustaminen ei hänen mukaansa ratkaisisi nykyistä konfliktia.
Stubb arvioi, ettei tunnustamisesta olisi mitään haittaa, mutta hänen mukaansa tunnustamisella ei olisi suurta vaikutusta, jos Suomi tekisi sen yksin.
Lue myös: Israel jatkaa kiivaita iskujaan: Iranin vastaiskuissa kuoli useita ukrainalaisia
Trump: USA saattaa puuttua Israelin ja Iranin konfliktiin
Korjaus juttuun 15.6.2025 kello 22.14: Presidentti Stubb ei sanonut Ylen haastattelussa, että Suomi ei hyväksy Israelin ilmaiskuja Iraniin. Hän sanoi, että Suomi ei allekirjoita ennaltaehkäiseviä iskuja.
Juttua täydennetty kello 21.24.