STM: Kunnat ja kansalaiset edistämään terveyttä

Talouslaman aikana alasajettu ennaltaehkäisevä hoito on edullinen keino pitää terveydenhoitokustannukset kurissa. Työterveyshuolto tavoittaa hyvin kansalaiset.

Sosiaali- ja terveysministeriö haluaa herätellä kansalaiset ja kunnat terveyden edistämiseen.

Terveillä elintavoilla ja liikunnalla olisi mahdollista ehkäistä moni kärsimystä ja korkeita kustannuksia aiheuttava sairaus. Pitkällä tähtäimellä sairauksien ehkäiseminen on halvempaa kuin jo kehittyneiden tautien hoitaminen.

Ehkäisevä terveydenhuolto ajettiin kunnissa talouslaman aikana alas.

Vuoden alusta voimaantullut kansanterveyslaki täsmentää kunnan tehtäviä terveyden edistämiseksi. Laki määrää kunnat seuraamaan väestön terveydentilaa ja huolehtimaan, että terveysnäkökohdat otetaan huomioon kunnan kaikessa toiminnassa ja päätöksenteossa.

Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä vertailee, että tapaturmaisen lonkkamurtuman hoito on varsin hinnakasta verrattuna kenkien nastoittamiseen tai teiden hiekoittamiseen. Tapaturmaisessa lonkkamurtumassa ensimmäinen hoitovuosi maksaa 15 000 ja jos potilas jää laitoshoitoon, vuosimaksu on 38 000 euroa.

Työterveyslaitoksen pääjohtajan Harri Vainion mukaan työterveyshuolto on hyvä paikka tavoittaa kansalaisia, sillä 2,4 miljoonasta Suomen työntekijästä 1,9 miljoonaa on työterveyshuollon piirissä.

Vainion sanoo, että työterveyshuollon kattavuus on Suomessa huippuluokkaa. Ikääntyvän väestön työkyvyn ylläpidolla ja terveyden edistämisellä on kansantaloudellista merkitystä, kun tavoitteena on työuran pidentäminen.

Pääpaino työelämässä on työperäisten vaaratekijöiden torjunnassa, kuten tapaturmien ehkäisyssä sekä ylipainon ehkäisyssä arkiliikunnan ja työpaikkaruokailun avulla.

Työtapaturmissa kuolee vuosittain 2700 ihmistä.

Vainio pitää tärkeänä myös savuttomuutta työpaikoilla ja puuttumista mini-intervention keinoin liialliseen alkoholin käyttöön.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat