Sotkamo voitti pesäpallomestaruuden

Copyright MTV Oy 2006
Julkaistu 24.09.2006 16:26(Päivitetty 24.09.2006 20:03)

Sotkamon Jymyn ykköskotiuttaja Roope Korhonen uusi miesten pesäpallon viidenteen finaalin täysin kasvonsa, ja johdatti neljällä lyödyllä juoksullaan joukkueensa Suomen mestaruuteen. Sotkamo kukisti sunnuntain ratkaisevassa loppuottelussa Pattijoen Urheilijat jaksoin 1-0 (6-1, 1-1), ja voitti mestaruuden otteluvoitoin 3-2.

Lauantain neljännessä finaalissa Raahessa Korhosen ruuti oli kahdesta juoksusta huolimatta pahasti märkää, mutta sunnuntaina mies nousi Feeniks-linnun tavoin tuhkasta ja joukkueensa avainhahmoksi. Mies löi avausjaksolla Jymyn kuudesta juoksusta neljä.

- Eilisen jälkeen oli peiliin katsomisen paikka. Sunnuntaita varten korostettiin omia vahvuuksia. Tänään mietin, että lyön pallon etumiehen yli väliin. Sitä tein jo lämmittelyssä, Korhonen kertasi reseptiään.

Sotkamon pelinjohtaja Janne Vuorinen ei ollut ennen ratkaisevaa finaalia huolissaan ykköskotiuttajansa pelin ailahtelusta.

- Sanoin jo lauantaina ruokapaikalla, että laitan sunnuntaina kaikki kortit Roopen ja Matin puolesta, Vuorinen veisteli.

Mestaruus oli Sotkamon Jymyn seuran 12:s. Aikaisemmat mestaruudet ovat vuosilta 1963, 1990, 1992, 1993, 1995, 1996, 1997, 2001, 2002, 2003 ja 2004.

Pattijoki hyökkäsi alussa

Pattijoen Urheilijat aloitti ratkaisevan finaalin väkevästi, sillä joukkue meni ensimmäisen vuoroparin tasoittavallaan 1-0-johtoon Jarkko Kokon kotiutettua kakkosjatkeelle suuntautuneella kumuralyönnillä Jussi Kemilän. Joukkue luuli jo karanneensa 2-0-johtoon Sami Aholan kakkosjatkeen lyönnillä, mutta tarkistuksen jälkeen lyönti tuomittiin laittomaksi.

Sotkamon ja Roope Korhosen show alkoi toisessa vuoroparissa. Jarmo Heikkinen punnersi kärkietenijänä viimeisellä lyönnillään ykköselle ja eteni vastustamattomasti aina kolmoselle. Palotonta ajoa purkanut Korhonen suuntasi kumuralyöntinsä 3-koppari Tuomas Tervosen eteen, joka häpläsi pallon kanssa tasoitusjuoksun arvoisesti.

Heti perään Matti Salminen löi etupesien ollessa täynnä kakkosrajasta läpi, ja Jani Komulainen kirmasi suoraan kakkospesältä 2-1-johtojuoksun.

Kolmannen aloittavalla Heikkinen eteni jälleen viimeisellä lyönnillään ykköselle ja Komulainen vei viime kauden etenijäkuninkaan ties monennenko kerran suoraan kolmoselle. Ajolähtöä purkamaan astellut Korhonen löi tällä kertaa varsilyönnin pussinpohjaan ja Heikkinen syöksyi 3-1:een.

Neljännen aloittavalla Korhonen katkaisi viimeistään Pattijoen toiveet jaksovoitosta lyömällä ajolähdöstä takaa läpi kahden juoksun arvoisesti. Mikko Korhonen sinetöi jakson voittolukemat 6-1:een välilyönnillä.

Kotikenttä etuna

Toisen jakson alussa Pattijoki meni 1-0-johtoon Pertti Mäkelän välilyönnillä. Tämän jälkeen sisäpeli meni molemmilta joukkueilta nihkeäksi, mutta Sotkamo onnistui tuiki tärkeässä tasoitusjuoksussaan toisessa vuoroparissa, kun Mikko Korhonen saatteli viimeisenä lyöjänä Pattijoen ulkokentän avustuksella sekä virhepompun turvin Matti Salmisen ykköseltä kotipesään.

- Viimeisellä oli tarkoitus lyödä väliin, mutta kävi tällä kertaa tuuri, Korhonen kertasi virhepompulla aina kopparille vierinyttä kotiutustaan.

Pattijoen Urheilijoiden tasoitusyritykset törmäsivät sekä Sotkamon tiiviiseen ulkokenttään että lähes 3700 katsojan kovaääniseen "kuolee"-huutomyrskyyn. Varsinkin viimeisen aloittavalla Pattijoen pelaajilla oli suuria vaikeuksia kuulla edes tuomarien laittoman vihellystä.

Syksyn hienon finaalisarjan kulminaatiopiste oli se, että Sotkamo osasi paremmin pelata pehmeällä kotikentällään. Etenkin joukkueen ulkopeli oli rautaista, eikä pomppuun pelitapaansa perustava Pattijoki löytänyt lääkkeitä Jymyn liikkuvan ulkopelin murtamiseen. Etenkin Pattijoen kärkietenijät olivat suurissa vaikeuksissa ratkaisevassa ottelussa. Sotkamo voitti sunnuntaina kolmostilanteet 16-10.

- Kyllä nämä olivat mielestäni kaikkien aikojen finaalit, jossa oli kaksi hyvää joukkuetta vastakkain. Tämä oli meidän monipuolisuuden voitto. Kun Pattijoki ei voinut lyödä pomppua, meidän ulkopeli pystyi lukemaan heidän lyöjiään.

- Meillä oli lauantain tappionkin jälkeen vahva itseluottamus ja tiesimme olevamme kotikentällä vahvoja. Tänään se kulminoitui Roopeen, Jani Komulainen summasi.

Miesten Superpesiksen 5. loppuottelu:

Sotkamo-Pattijoki 1-0 (6-1, 1-1).

Sotkamo:       0  2  1  3 = 6  0  1  0  0 = 1  1
Pattijoki:     1  0  0  0 = 1  1  0  0  0 = 1  0

Sotkamo: Jarmo Heikkinen 0/2, Jani Komulainen, jr 0/2, Roope Korhonen 4/1, Matti Salminen 1/1, Mikko Korhonen 2/0, Matti Meriläinen 0/1.
Palkitut: I Roope Korhonen, II Jani Komulainen jr.

PattU,Raahe: Jussi Kemilä 0/1, Pertti Mäkelä 1/0, Jarkko Kokko 1/0, Topi Kosonen 0/1.
Palkitut: I Marko Rasinkangas, II Jarkko Kokko.

Tuomarit: Antti Aine ja Matti Lähteenmäki.
Yleisöä: 3680.

Sotkamo voitti mestaruuden otteluvoitoin 3-2.

(MTV3-STT)

Komulainen Jymyn mestaruuden arkkitehti