Sorsakosken viimeinen levy julkaistaan aikataulun mukaan

Topi Sorsakoski
Topi Sorsakoski 1952-2011
Julkaistu 14.08.2011 17:55

Topi Sorsakosken viimeisen albumin julkaisuaikataulu tuli ilmi vain kaksi päivää ennen laulajan kuolemaa. Aikatauluun ei tulla tekemään muutoksia.

Sorsakosken manageri Juhani Mansikkamäki vahvisti lauantaina MTV3.fin Viihdeuutisille, että Topi Sorsakosken "Tummansininen sävel" julkaistaan surusta huolimatta aikataulun mukaisesti, 26. lokakuuta. Sorsakoski menehtyi lauantaina 13. elokuuta.

– Kyllä levy tulee normaalisti ulos ja single julkaistaan jo elokuun puolella, Mansikkamäki toteaa.

Sorsakoski ehti työstää albumiaan kesän aikana sairaudesta huolimatta. Laulajalla diagnosoitiin keuhkosyöpä huhtikuussa.

Lokakuussa julkaistavaa levyä varten Topi ehti laulaa kahdeksan kappaletta. Kyseessä on ison orkesterin kanssa äänitetty albumi, jolla Topi Sorsakoski tekee jälleen menestyksekkään yhteistyötä Pedro Hietasen kanssa. Albumista saadaan esimakua jo elokuussa ensimmäisen, albumin nimeä kantavan singlen myötä. Kyseessä on myös Olavi Virrran jo vuonna 1962 levyttämä käännösbiisi kappaleesta Blue Melodie.

Myös muusikot Tero Kaario ja Arto Pajukallio vahvistivat MTV3:n Uutisille varmuuden albumin julkaisusta:

Sorsakosken viimeinen levy julkaistaan

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Topi Sorsakoski