Sopu syntyi sittenkin: EU jakaa jäsenmaihin 60 000 siirtolaista

EU on sopinut 60 000 siirtolaisen jakamisesta jäsenmaihin vapaaehtoisperustein kahden vuoden kuluessa.

Maakohtaisesta jaosta on tarkoitus päättää heinäkuun aikana.

Päätös sisältää 40 000 Kreikkaan ja Italiaan saapunutta turvapaikanhakijaa sekä 20 000 EU:n ulkopuolella olevaa kiintiöpakolaista.

EU-maiden johtajat kävivät vastuunjaosta pitkän ja kiivaan keskustelun.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan Unkarille ja Bulgarialle luvattiin, että heidän ei tarvitse osallistua turvapaikanhakijoiden sisäisiin siirtoihin. Etenkin Unkariin on kohdistunut viime aikoina kovaa painetta samaan tapaan kuin Välimeren maihin. 

Eu-johtajat ovat Brysselissä koolla huippukokouksessa, joka jatkuu tänään. Eilen sopua siirtolaiskysymyksessä ei vielä saavutettu. Se on kiristänyt maiden välejä alkuperäisen ehdotuksen pakollisten maakiintiöiden vuoksi.

Pakkosiirrot saivat jyrkkää vastustusta monilta jäsenmailta, niin myös Suomelta.

Lue myös:

    Uusimmat