Avaruus tuo haasteita myös ruokailulle, ja jo puolen vuosisadan ajan astronauteille on yritetty kehitellä erilaisia ruokaratkaisuja.
Nykypäivänä astronautit voivat syödä lähestulkoon mitä tahansa ruokaa, jota voidaan säilytää huoneenlämmössä. Avaruusruokailussa on kuitenkin omat kommervenkkinsa, joista Listverse kokosi kymmenen mielenkiintoisinta.
10. Varhainen avaruusruoka
Kun Juri Gagarin ensimmäisen kerran matkusti ulkoavaruuteen, hänestä tuli myös ensimmäinen avaruudessa ruokaillut ihminen. Gagarinin ruoat oli pakattu hammastahnaputkilon muotoisiin pakkauksiin, ja miehen lounas koostui nestemäisestä tahnasta ja suklaakastikkeesta.
9. Tavallinen ruoka
Nykyään avaruudessa voidaan syödä jo aivan tavallista ruokaa, mutta vuonna 1965 jouduttiin tyytymään pakastekuivattuun muonaan. Pakastekuivausmetodit olivat kuitenkin jo tuolloin kehittyneet sen verran, että astronautit saivat syödäkseen kuivattuja äyriäisiä, leipää, kanaa, vihanneksia sekä vanukasta. Vuonna 1973 avaruusasema Skylabiin oli hankittu myös jääkaappi.
8. Tang-mehujauhe
Amerikassa kehitettyä Tang-mehujauhetta voidaan sekoittaa tavallisen veden sekaan. Vaikka jauhetta ei kehitettykään avaruusmatkailua varten, sitä otettiin mukaan aluksessa olevan veden pahaa sivumakua taltuttamaan. Tämän jälkeen jauheen myyntiluvut kohosivat huikeasti.
