Soini Stubbin kohtaamasta ilkivallasta: "Alhaista ja pelkurimaista"

Ulkoministeri Timo Soini (ps.) kirjoittaa blogissaan, että hyökkäys ministerikollegan kotiin oli alhainen.

Valtiovarainministeri Alexander Stubbin kotiin eilen iskeneet ilkivallantekijät ovat saaneet ministereiltä kovaa ryöpytystä osakseen.

– Teko on alhainen ja pelkurimainen. Kotirauha on ehdoton, toisen kotipiiriin ei ole mitään asiaa mennä millään verukkeella ilman lupaa, Soini kirjoittaa blogissaan.

Kuten kollegansa Stubb, myös Soini toistaa, ettei pelolle pidä antaa sijaa. Hän tuomitsee väkivallan ja vihanlietsonnan.

– Suomi on pohjoismainen demokratia. Sitä pitää puolustaa joka päivä sanoin ja teoin. Ilman väkivaltaa, jokaisen ihmisarvoa kunnioittaen, Soini päättää.

Puheenjohtajat väkivaltaa vastaan

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) oli ministereiden etunenässä tuomitsemassa ilkivaltaa.

– Tuomitsen valtiovarainministeri Stubbin kotiin kohdistuneen ilkivallan. Meidän demokratiassamme tällaiselle toiminnalle ei ole sijaa. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) Twitterissä.

Myös puoluejohdosta kommentoitiin tapausta.

– Suomessa ei saa olla tilaa ilkivallalle, uhkailulle ja pelottelulle. Tuomitsen teon, sanoo SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne Twitterissä.

Ville Niinistö (vihr.) ja Paavo Arhinmäki (vas.) olivat yhtä mieltä.

– Päättäjiin ja heidän perheisiinsä kohdistuva ilkivalta on tuomittavaa. Demokratia on yhteinen asia. Tsemppiä @alexstubb perheineen, Niinistö sanoi Twitterissä.

– Poliittinen väkivalta ja ilkivalta on saatava loppumaan. Isku Stubbin kotiin on järkyttävä hyökkäys kotirauhaa ja demokratiaa vastaan, sanoo puolestaan Paavo Arhinmäki Twitterissä.  

Lue myös:

    Uusimmat